Elokuvat ovat taidetta mutta myös aikansa dokumentteja. Niiden arvo syntyy siis taiteellisten ja viihteellisten ansioiden ohella siitä, mitä ne kertovat tekohetkensä historiallisesta kontekstista. Harvassa filmissä tämä käy yhtä selväksi kuin ukrainalaisen Mstyslav Chernovin teoksessa 20 Days in Mariupol.
20 Days in Mariupol kuvaa venäläisten saartaman Mariupolin kaupungin piiritystä kahdenkymmenen päivän ajalta. Chernov toimittajaryhmineen näyttää kameroineen kavahtamatta kaikki silmittömät julmuudet, mitä hyökkääjävaltion raakalaismainen siviilien pommitus saa aikaan. Ryhmä voitti 2023 Pulitzer-palkinnon raportoinnistaan, ja nyt heidän materiaalista kokoamansa dokumentti kisaa Ukrainan Oscar-ehdokkaana.
Elokuva ei tarjoa helppoa katsottavaa. Haavoittuneita, kuolevia ja kuolleita näytetään estottomasti mutta perustellusta syystä, sillä kauheudet pitää saattaa laajempaan tietoisuuteen. Surmansa saavien joukossa on myös lapsia, vauvoja sekä raskaana olevia äitejä. Yksi kammottavimmista filmille tallentuneista Venäjän sotarikoksista onkin kaupungin synnytyssairaalan pommittaminen.
Tunnelma dokumentissa on suorastaan kuristava. Sitä katsoessa tuntuu yhä epätodelliselta, että mitään sen kuvaaman kaltaista voi tapahtua Euroopassa. Lähestyvä Venäjän armeija tuntuu kuin kasvottomalta mekaaniselta helvetinkoneelta, joka kylvää yltyvää tuhoa ympärilleen. Tapahtumien ahdistavuutta korostavat leffan ambienssiääniraita sekä Chernovin ilottoman toteava, epäinhimillisyyksille turtunut kertojaääni.
Varsinaisesta paikanpäällisestä kuvamateriaalista elokuva poikkeaa vain hetkittäisiin välähdyksiin Chernovin omista lapsista sekä niistä Ukrainan lähihistorian avainkohdista, joita toimittajaohjaaja on itse todistanut ja raportoinut. Sen näkökulmassa on mukana siis myös huomattava määrä henkilökohtaisuutta.
Toimittajaryhmän rohkeus jaksaa filmillä hämmästyttää. He jäävät oman henkensäkin uhalla todistamaan raakuuksia, jotta tietoa voidaan lähettää ulkomaailmaan. Kuvaajat vaikuttavat välillä kuin Blair Witch Projectista karanneilta, sillä kamera tallentaa tapahtumia, vaikka pommit putoilevat tai vainolaista pitää juosta munaravia karkuun.
20 Days in Mariupolia katsoessa toivoo, että se herättäisi enemmänkin meitä länsimaalaisia ymmärtämään Venäjän todellisen luonteen sekä Ukrainan avun tarpeen – etenkin selkärangattomassa Euroopassa mutta myös USA:n republikaanitollojen riveissä. Kauniita rauhan sanoja on helppo ladella kotisohvalta retkottaen, ikään kuin Vladimir Putinin imperialististen ambitioiden ja kansanmurhataipumusten liennyttäminen olisi pelkistä neuvotteluhaluista kiinni. Chernovin teos paljastaa, mitä itänaapurin miehityksen kohteeksi joutuminen todella tarkoittaa tavallisille kansalaisille.
Elokuvan äärellä ei voikaan kuin pohtia vakavana, millainen täytyy olla sellaisen ihmisen, joka käskystä pommittaa siviilikohteita. Millainen ihminen puolestaan määrää tällaisen iskun? Millainen ihminen kannattaa tällaista toimintaa poliittisesti? Millainen ihminen taas teeskentelee apoliittista voidakseen itse jatkaa rauhassa elämäänsä vuosikymmenestä toiseen syyttömiä murhaavassa roistovaltiossa? Millainen ihminen ummistaa silmänsä etniseltä puhdistukselta, vaikka kaikki faktatieto olisi tosiasiassa helposti saatavilla? Entä miten elää sellainen ihminen, joka suoltaa jatkuvasti kaunistelevaa propagandaa tällaisien tekojen peittelemiseksi?
Leffan tiimoilta myös monen suomalaisen soisi kysyvän itseltään erästä toista ajakohtaista kriisiä koskien: millainen ihminen löytää loputtomasti oikeutuksia kansanmurhalle ja viattomien lapsien tietoiselle surmaamiselle sekä väistelee tällaista aihetta loputtomiin, kun se tulee hänen poliittisten intressiensä tielle?
On todennäköistä, ettei Putin tai kovinkaan moni tällaisia ajatuksia kannattavista venäläisistä tule koskaan kohtaamaan tekojensa ja valintojensa oikeudenmukaisia seurauksia. Riippumatta kuitenkin siitä, kuinka paljon näitä hirmutekoja yritetään häivyttää, peitellä ja värittää misinformaatiolla kauniimmiksi tai miten vastuulliset luistavat syyllisyydestään, 20 Days in Mariupol tekee yhden asian selväksi. Elokuva muistaa.
Kommentit
Lähetä kommentti