Asghar Farhadin Nader ja Simin: ero on iranilainen draama, jota pitäisi kutsua ehkä ennemminkin jännitysnäytelmäksi. Avioparista vaimo eli Simin haluaa muuttaa ulkomaille taatakseen tyttärelleen paremman kasvuympäristön, mutta mies, Nader, ei kykene jättämään jälkeen Alzheimerin tautia sairastavaa isäänsä. Seurauksena vaimo laittaa avioeron vireille ja muuttaa vanhemmilleen. Tapahtumat alkavat kasautua, kun Naderia aletaan syyttää palkkaamansa köyhän raskaana olevan naisen pahoinpitelystä.
Filmin keskeisenä teemana ovat ihmisten välille syntyvät kuilut, joita luovat yhteiskunnallinen asema, ylpeys, kunniantunto, kommunikaation puute sekä väärinkäsitykset. Oman mielenkiintonsa tarinan kiemuroihin luovat lisäksi uskonnolliset kysymykset kuin myös Iranin julma oikeusjärjestelmä.
Kaikki hahmoista joutuvat kohtaamaan vaikeita moraalisia kysymyksiä, eikä elokuva osoittele, kenen puolella pitäisi katsojan pitäisi olla. Sen sijaan se asettaa yleisön tuomarin rooliin. Iso osa leffasta koostuukin kohtauksista, joissa hahmot selittävät näkökulmaansa ulkopuoliselle neutraalille mutta ehdotonta valtaa käyttävälle auktoriteetille.
Elokuva on kirjoitettu sikäli erinomaisesti, että se tekee hahmoistaan välitettäviä, vaikka heidän riitansa ajaa heitä jatkuvasti vain pahempaan ja pahempaan jamaan. Tarinan käänteet pitävät otteessaan, koska kenellekään ei haluaisi käyvän huonosti.
Yksi ongelma filmissä on tämän tyyppiselle draamalle tosin hyvin samankaltainen kuin Marriage Storyssa. Jälleen nimittäin avioparista mies on huomattavasti sympaattisempi hahmo. Jopa siinä määrin, että elokuvalle olisi voinut antaa otsikon "Kunnollista miestä potkitaan päähän".
Kannustin Naderia 100 % elokuvan kestosta ja olisin itse tehnyt täsmälleen samat valinnat kuin hän. Hetki, jolloin hän valehtelee, on sekin täysin ymmärrettävä ja äärimmäisen perusteltu, vaikka sen sivutuotteena myös hänen tyttärensä joutuu valehtelemaan oikeudelle. Toivon, että myötätuntoni kallistuminen hänen puolelleen ei johdu omasta miehuudestani, mutta epäilen sitä vahvasti.
Simin taas on niin karmiva ja ylimielisessä oikeudentunnossaan raivostuttava kusipää, että katsoessa tekee mieli katsoessa ravistella ruutua. Kenties tämä myös kertoo jotain elokuvan tehosta. Ensin nainen kiristää avioerolla miestään, joka haluaa pitää huolta sairaasta isästään, ja syyllistää tätä siitä, ettei tämä luovuta hänelle tyttären huoltajuutta. Myöhemmin hän ei luota miehensä syyttömyyteen ja juoruaa tästä hänen selkänsä takana, vaikka toista odottaa jutun hävitessään vähintään vankilatuomio ja pahimmillaan kuolemanrangaistus.
Siminin lavertelu on sitä paitsi varsinainen syy, miksi tytär joutuu myöhemmin todistamaan oikeudessa. Kaiken jälkeen vaimo vieläpä yrittää painostaa miehensä maksamaan korvausrahat häntä syyttävälle perheelle – teosta jota hän ei tehnyt. Kammottava hahmo.
Leffa lähtee liikeelle verkkaisesti, joten ei uskoisi, miten intensiivinen trilleri siitä lopulta kasvaa. Tästä on kiittäminen ensisijaisesti arkisen uskottavaa käsikirjoitusta mutta myös mainioita näyttelijäsuorituksia sekä tyylikästä kuvausta ja leikkausta. Loppuratkaisu on lisäksi varsin puhutteleva.
Farhadin ohjaustyö on osoitus siitä, että erinomaisia filmejä ilmestyy joka puolelta maailmaa. En tiennyt etukäteen mitään iranilaisesta elokuvasta, mutta Nader ja Simin: ero nostaa mielenkiintoa tutustua maan tuotantoon syvemmin. Lisäksi se on suomalaiselle ihmiselle kiinnostava katsaus sellaisen yhteiskunnan arkeen, joka muuten ei meilläpäin näyttäydy mediassa juuri lainkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti