Salainen agentti 007 Istanbulissa


Kiittelin Salaista agentti 007:aa ja tohtori Nota siitä, ettei se ollut läheskään niin hömelö kuin ensimmäiseltä James Bond -elokuvalta odotin. Jatko-osassa Salainen agentti 007 Istanbulissa pöhlöys sen sijaan puskee päälle jo aloituskohtauksesta alkaen. Bond kuolee, mutta se ei olekaan Bond vaan huijari Bond-naamarin kanssa! Melkoista taikamaskiteknologiaa, sen verran uskottavaa on jälki.

007:n täytyy myös olla maailman vähiten salainen salainen agentti, koska ilmeisesti kaikki tietävät tätä nykyä sekä hänen kasvonsa että hänen nimensä. Spectre voi käytännössä lähettää hänelle suoraan kutsukirjeen, ja hän saapuu paikalle. Pahisten suunnitelma on täydellinen, koska sen on laatinut tsekkoslovakialainen shakkimestari. Juuh, okei.

Ihmettelin Dr. Nota katsoessani, ettei elokuva ollut likimainkaan niin ääriseksistinen, kuin millaiseksi olin vanhoja Bondeja kuvitellu. Bond itse on toki päähenkilönä leffassa veijarimainen naistenmies ja filmin keskeisin naishahmo puhdas koriste. Tämä tuntui kuitenkin vielä kohtalaisen viattomalta.

Salainen agentti 007 Istanbulissa ottaa sen sijaan vahingon kaksin verroin takaisin. Bond ei ole enää vain naistenmies vaan niin limainen umpisovinisti, ettei sille voi kuin nauraa. Puolipukeiset eksoottiset naiset poseeraavat ja tarjoavat itseään hänelle jatkuvasti agenttisankarin röhöttäessä heille turkkilaisen setämieskaverinsa kanssa.

Anita Ekbergin julistetta kommentoiva "She should have kept her mouth shut" -onelineri oli jo pudottaa purkan suustani röyhkeydessään. Elokuvan venäläinen naissivuosahahmo puolestaan rakastuu päähenkilöön, vaikka tämä kohtelee tätä kuin lihanpalaa, jota voi retuuttaa ja läimiä ympäriinsä.

Pahikset ovat sarjan toisessa osassa melkoisen huvittavia. Dr. Non vastineissa oli vielä tiettyä tyylikkyyttä, mitä ei voi sanoa surkuhupaisasta myrkkypiikillä potkivasta entisestä venäläisupseerirouvasta, joka voisi olla karannut suoraan Austin Powersista. Bondia tappamaan värvätty Spectre-agenttikin selostaa pahisten juonen juurta jaksain sankarille ennen kuin menee tämän halpaan. En ymmärtänyt myöskään, mikä syy hänellä on vihata Bondia niin, että hän päättää pitkittää tämän kuolemaa.

Edeltäjänsä tavoin Salainen agentti 007 Istanbulissa on vielä huomattavan vapaa toimintakohtauksista verrattuna sarjan myöhempiin elokuviin. Valtaosa leffasta haahuillaan otsikon turkkilaiskaupungissa seuraten, miten Bond menee pikkuhiljaa lankaan Spectren juoneen, joka katsojalle on jo kerrottu heti filmin alusta alkaen. Suurta jännitystä tähän ei sisälly.

Varsinaiset toimintakohtaukset ajoittuvat filmin loppupuolelle. Nyrkkitappelu toisen agentin kanssa on kiistämättä uskottavan fyysinen hetki. Taistelu helikopteria vastaan taas apinoi selvästi Hitchcockin Vaarallista romanssia. Kohtaus on myös melkein yhtä typerä: kenen idea olisi hyökätä yhtä miestä vastaan helikopterilla kranaatteja pudotellen, ja reiluuden nimissä jättää ne pudottamatta silloin, kun vastustaja on haavoittuvaisimmillaan?

Leffan huipentava moottorivenejahti on niin ikään hoopo. Bondin suunnitelma nimittäin vaatii, että hänen vastustajansa parkkeeraavat veneensä juuri sopivalla hetkellä ja tynnyreistä valuu välittömästi polttoainetta ympäröimään heidät liekkimeren keskelle.

Elokuvan huomattavin ongelma on kuitenkin siinä, että Bond tuntuu olevan jatkuvasti täysin vastustajiensa vietävissä. Hän selviääkin tilanteista lähinnä tuurilla ja vastustajiensa tyhmyyden ansiosta.

Agenttihömpän jatko-osa ei tee suurta vaikutusta mutta hauskuuttaa hetkittäin. Connery on sovinistisikanakin niin charmantti heppu, että häntä seuraa ilokseen. Leffan juoni ei vielä ole myöskään täysin järjenvastainen, ja tarina on kohtalaisesti rytmitetty. Dr. Non tasosta Salainen agentti 007 Istanbulissa jää silti selvästi jälkeen.


Kommentit