Arvaa kuka tulee päivälliselle

Arvaa kuka tulee päivälliselle on elokuva nuoresta mustasta miehestä, Johnista, sekä valkoisesta naisesta, Joeysta, jotka päättävät mennä suuna päänä naimisiin. Ensin pitäisi vain esitellä siippaehdokas leidin vanhemmille. Sotkeutuvatpa sulhonkin vanhemmat ennen pitkään kuvioon.

Stanley Kramerin filmin punaisena lankana ei ole rasististen konservatiivivanhempien taivuttelu suvaitsevaisiksi, kuten aluksi voisi odottaa. Sen sijaan Joeyn vanhemmat ovat vauraudestaan huolimatta varsin liberaaleja ja joutuvat pikemminkin kohtaamaan tiedostamattomat ennakkoluulonsa.

Leffan ydinkysymykseksi ei muodostu niinkään se, hyväksyvätkö appivanhemmat nuorenparin suhdetta. Sen sijaan erityisesti Spencer Tracyn näyttelemän perheenisän vastustus kumpuaa siitä, että vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä avioliitto eri ihonvärin edustajien välillä hankaloittaa hänen tyttärensä elämää merkittävästi ja saattaa tämän jopa vaaraan.

Elokuvan vetovoimaksi nousevat sen loisteliaat näyttelijäsuoritukset. Etenkin tosielämän pari, Tracy ja Katharine Hepburn, säkenöivät karismaa Joeyen vanhempina. Mieleenpainuva on tosin myös Sidney Poitier sivistyneen ja määrätietoisen Johnin roolissa. Hassumpi ei ole myöskään Katharine Houghton, jonka roolihahmo Joey pursuaa sokeaa optimismia ja puhua paapattaa naiivisti kuin Ihmemaa Ozin aikuiseksi kasvanut Dorothy.

Stanley Kramer osaa tehdä paatoksellista elokuvaa painavista aineista vahvalla, ajankohtaisella kantaaottavuudella, kuten Nürnbergin tuomio myös todistaa. Nykypäivänä oikeus avioliittoon kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen välillä on niin itsestään selvästi oikea mielipide, että siitä paasaaminen kokonaisen elokuvan verran vaikuttaisi lattealta itsensä selkään taputtelulta. 60-luvulla aihe on kuitenkin ollut huomattavasti kiistanalaisempi, joten sen käsitteleminen näin suorasukaisesti tuntuu sitä vastoin rohkealta.

Kramerin filmiä voi verrata esimerkiksi moderniin rasisminvastaiseen paasauselokuvaan, Spike Leen BlacKkKlansmaniin, ja katsoa, mitä se tekee oikein verrattuna siihen. Toisin kuin Leen elokuva, Guess Who's Coming to Dinner ei vetoa vain tunteisiin vaan myös katsojan järkeen. Se ei yksinkertaista vastapuolta karikatyyriksi vaan pyrkii tunteellisen, paatoksellisen esitystavan lisäksi rakentamaan rationaalisesti vetoavan argumentin asiansa puolesta – jopa niille, jotka ovat lähtökohtaisesti elokuvaa vastaan. Lyhyesti sanottuna se ei saarnaa kuorolle vaan pyrkii tosissaan vetoamaan ihmisiin ja muuttamaan mielipiteitä.

On elokuvalla toki heikkoutensakin. Nykypäivän katsojalle elokuvassa vaikuttaa hiukan oudosti suuremmalta kysymykseltä se, onko pääparin kymmenessä päivässä solmittava avioliitto täysin pähkähullu ajatus, kuin että onko liitto eri ihonvärin edustajien välillä perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Joey näyttäytyy esimerkiksi hyvin harkitsemattomana hahmona siinä, ettei hän ymmärrä, millaisen henkisen taakan hän asettaa kaikille sivullisille vaatimalla heitä epäinhimillisellä aikataululla kantaa todella isoon asiaan.

Yhden illan aikaraja, jonka filmi asettaa hahmojensa päätöksenteolle, tuntuukin tarpeettomalta dramatisoinnilta. Aivan vastaavan tarinan leffa olisi voinut kertoa, vaikka pääpari olisi tapaillut kymmenen päivän sijaan pari kuukautta ja toivoisi vastausta vanhemmiltaan illan sijaan viikossa. Kiinnostavaa olisi ollut myös nähdä Joeyn vanhempien suhtautuminen, jos Johnista olisi paljastunut edes jokin negatiivinen puoli, eikä kyseessä olisi ollut herra 100 % täydellinen.

Suurta merkitystä näillä seikoilla ei kuitenkaan ole. Arvaa kuka tulee päivälliselle on äärimmäisen viihdyttävä, tunteisiin vetoava, hauska ja terävästi kirjoitettu draamakomedia. Elokuvan summaa hieno pieni yksityiskohta, joka tapahtuu ikään kuin varkain, kun Joeyn perheen mustaihoinen apulaistyttö lähtee räväkästi tanssien ja flirttaillen valkoisen ruokalähettipojan matkaan. Ketään ei kiinnosta eikä kukaan välitä. Ja siinä se pointti onkin: ei pitäisikään.