John Fordin viimeiseksi western-mestariteokseksi hehkutettu Mies joka ampui Liberty Valancen marssittaa ruudulle melkoisen tähtikaartin. Huomattavin on toki aikansa supertähtikaksikko, John Wayne ja James Stewart. Sen lisäksi rooleissa nähdään Lee Marvin pahistelemassa itse Liberty Valancena sekä muun muassa Psykosta tuttu Vera Miles naissivuosassa. Onpa mukana jopa Lee Van Cleef pääkonnan kätyrinä.
Mies joka ampui Liberty Valancen vertautuu kiinnostavasti aikansa spagettiwesterneihin. Esimerkiksi Suuri hiljaisuus sekä Hyvät, pahat ja rumat ovat tyyliteltyjä, dramaattisilla leikkauksilla, erikoislähikuvilla sekä montaaseilla juhlivia elokuvia, joissa hahmot ovat elämää suurempia ja vuorosanat vähissä. Fordin filmissä sen sijaan kuvaus ja leikkaus on hyvin suoraviivaista, kuvakoot pitkälti eri koko- ja puolikuvan muotoja sekä hahmot tuttuja, jopa kliseisiä karikatyyreja, jotka suoltavat ajalleen tyypillista Hollywood-dialogia. On John Waynen esittämä pistoolisankari, rehellinen väkivaltaa kaihtava jokamies, yksiulotteinen julma pahis, kosijaa vartova nuori neito, pulska pelkuri sheriffi, lojaali musta palvelija ja niin edelleen.
Fordin filmi ei ole vain kuvaus sankarien ja roiston kohtaamisesta vaan myös laajempi kuvaus sivistyksen saapumisesta ja tasavallan synnystä lännen villeille erämaille. Stewartin hahmo, Ransom Stoddard, on rohkea asianajaja, joka tukeutuu revolverin sijaan lain kirjaimeen. Tämä osoittautuu kuitenkin ongelmaksi, kun kylää terrorisoiva Liberty Valance vähät välittää pykälistä eikä lainvalvojista ole apua hänen pysäyttämisessään. John Waynen esittämä Tom Doniphon edustaa puolestaan vanhaa länttä: hän pitää puoliaan ylivertaisilla aseenkäsittelytaidoillaan ja on ajoittain myös valmis puolustamaan heikompaansa.
Elokuvan viimeinen kolmannes on sen oleellisin, mutta minun kirjoissani myös suurin pettymys. Kaksintaistelukohtaus Ransomin ja Liberty Valancen välillä on hieno kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ransom päihittää onnekkaasti ylimielisen ja päihtyneen Libertyn, mikä tuntuu yllättävältä ja realistiselta. Kohtauksen jälkeen toivoin tosissaan, ettei leffa tukeutuisi myöhemmin itsestään selvään käänteeseen, jossa Libertyn ampuikin salaa pistoolisankari Tom. Tämä arvattava ja lattea loppuratkaisu on kuitenkin juuri se, minkä elokuva tarjoilee.
Ongelma tässä paljastuksessa arvattavuuden lisäksi on se, että filmin tarina toimisi täysin hyvin ja itse asiassa uskottavammin ilman sitä. Elokuvan temaattinen pointti on tietysti siinä, että lakiin turvautuva ja senaattoriksi nouseva Ransom tai voimankäyttöön tukeutuva Tom eivät kumpikaan voi yksin rakentaa perustaa toimivalle yhteiskunnalle vaan tarvitsevat toistensa tukea.
Myyttistä länttä edustava Tom joutuu lopulta väistymään Ransomin tieltä, joka voittaa molempien herrojen havitteleman naisen sydämen ja ottaa vastentahtoisesti kunnian kaksintaisteluksi naamioidusta murhasta. Tähän liittyen kuullaan elokuvan kuuluisa vuorosana: "When the legend becomes fact, print the legend." Ihmiset tarvitsevat myyttejä silloinkin kuin todellisia sankareita ei ole – niitä myyttejä, joita Ford myös itse on elokuvillaan luonut.
Kyseinen sanoma ei kuitenkaan vaatisi sitä köykäistä käännettä, että Tom onkin todellinen ampuja. Vaikka Ransom olisi onnekkaasti ampunut Libertyn, sekä hän että Tom olisivat edelleen joutuneet hylkäämään periaatteensa eikä yksi olisi voinut voittaa ilman toista. Ransom olisi turvautunut halveksimaansa väkivaltaan ja tiennyt aina, että pistoolisankaruuden sijaan hän sattui päihittämään vastustajansa tuurilla. Tom puolestaan olisi epäonnistunut ottamaan hänelle kuuluvaa sankarin viittaa vaan saapunut paikalle ylimielisyyttään liian myöhään, jolloin pasifistiasianajaja oli jo kerännyt korjaamaan sadon. Myöhemmin hän olisi joutunut katsomaan, kun tämä käyttää sivistyksen suomia taitojaan ja kohoaa vieläpä kunnioitetuksi senaattoriksi.
Tämä olisi ollut huomattavasti puhuttelevampaa kuin keinotekoinen ja aivan liian kätevä loppuratkaisu, jonka elokuva tarjoaa. Elokuva tuntuu lisäksi ristiriitaiselta siinä, että vaikka se puhuu myytin ja todellisuuden erosta, katsojan näkökulmasta leffa ei uskalla käydä filmitodellisuuden myyttistä sankaria vastaan. Sen sijaan, että epätodennäköinen sattuma olisi vaikuttanut historian kulkuun, John Wayne pysyy legendaarisena John Waynena ja pelastaa lopulta päivän.
Useat elokuvan aikalaisarviot ovat kritisoineet Fordin leffaa nimenomaan tästä heppoisasta loppupaljastuksesta. Jostain syystä myöhemmät arviot ovat kuitenkin häivyttäneet kritiikin ja keskittyneet lähinnä ylistämään filmiä. Tässä tapauksessa minun täytyy kallistua aikalaismielipiteiden kannalle. Mies joka ampui Liberty Valancen ei tee maineensa veroista vaikutusta.
Kommentit
Lähetä kommentti