Loistavan The Great War -Youtube-dokumenttisarjan innoittamana päätin katsastaa australialaisfilmi Beneath Hill 60:n. Se kertoo yhdestä ensimmäisen maailmansodan kiehtovimmista tapahtumista eli brittimiinojen räjäytyksestä Belgiassa Messinesin taistelussa. 19 miinan yhteisräjäytys oli aikanaan historian suurin ihmisen aikaan saama räjähdys ja on edelleen yksi suurimpia ilman ydinaseita aikaan saatuja sellaisia. Yli 10 000 saksalaista kuoli välittömästi, ja räjähdysten ääni kuultiin Lontoossa ja Dublinissa asti.
Beneath Hill 60 keskittyy kuvaamaan australialaisten kaivosmiehistä värvättyjen sotilaiden tunnelisodankäyntiä saksalaisia vastaan. Leffan budjetti on ollut samaa kokoluokkaa kuin Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan, mutta lopputulos naamioi sen hyvin. Suurin osa elokuvan toiminnasta tapahtuu nimittäin ahtaissa tiloissa maan alla. Toisaalta pitää ehkä olla ylpeä suomalaisittain siitä, että Tuntematon sotilas keskittyy taisteluihin maan päällä eikä budjetti näy yhtään missään...
Tunnelisodankäynti on joka tapauksessa pirullisen kiehtova aihe sotatrillerille. Pimeissä ahtaissa käytävissä sotilaat kuuntelevat stetoskooppi seinää vasten, kuuluuko maan sisästä epäilyttäviä ääniä. Kanarialinnut toimivat varoituksena, jos häkäkuolema uhkaa miesten kaivautuessa vähä vähältä ei-kenenkään-maan poikki vihollisen linjojen alapuolelle. Klaustrofobinen tunnelma on sotaleffojen joukossa aivan omanlaisensa.
Beneath Hill 60 ei ole mikään äärimmäisen syvällinen hahmodraama vaan pääosassa ovat tapahtumat ja ANZAC-joukkojen ponnistukset. Silti sen henkilöt jäävät kasvoiltaan mieleen, mikä ei sotaelokuvalle ole itsestäänselvyys. Heidän keskinäisissä suhteissaan tapahtuu myös kehitystä hyvän tarinankerronnan mukaisesti. Huomion kiinnittävinä yksityiskohtina ensimmäisessä maailmansodassa monet sotilaista olivat käytännössä lapsia, ja samassa komppaniassa sattoi palvella jopa perheenjäseniä, kuten elokuvan sivuhahmoina isä ja poika.
Päähenkilö Oliver Woodward on varsin tavanomaisen jokamiesmäinen, alaisistaan välittävä kapteeni. Brendan Cowell esittää häntä pätevästi, vaikka hänen persoonansa jää hieman etäiseksi. Woodwardin kotirintamalle keskittyvät takaumat, joissa hän tapaa tulevan morsiamensa ja päättää värväytyä palvelukseen, ovat tarinan vähiten kiinnostavaa antia. Ne eivät tunnu kuitenkaan pakkopullalta toisin kuin monien sotaelokuvien kotirintamakuvaukset, sillä Woodward on sentään todellinen historiallinen henkilö ja Australia lokaationa keskimääräistä kiinnostavampi.
Leffa noudattaa varsin uskollisesti tositapahtumia Woodwardin päiväkirjaa seuraten ja kuvaa totuudenmukaisesti tunnelisodankäyntiä. Se ei myöskään latistu patrioottiseksi paatokseksi vaan tarkastelee inhimillistäen niin ikään vastapuolen näkökulmaa.
Lopussa otetaan hienoisia historiallisia vapauksia: vaikka saksalaiset saivat todellisuudessakin vihiä brittiarmeijan operaatiosta, he eivät olleet yhtä lähellä päästä sabotoimaan sitä kuin filmi kuvastaa. Tämä on kuitenkin niin lievä dramatisointi, että se sallittakoon. Tarinankerronnallisesti huipennus nimittäin toimii, sillä se onnistuu rakentamaan päähahmolle Woodwardille varsin kinkkisen moraalisen dilemman.
Elokuvan suurimmaksi heikkoudeksi, kuten muutkin ovat huomauttaneet, muodostuu sen musiikkiraita. Cezary Skubiszewskin sävellykset ovat aivan liian sentimentaalisia ja pateettisia leffan muuhun sävyyn nähden. Karikatyrisoinnista filmiä voisi syyttää myös siinä, miten sodan johto kuvataan molemmin puolin täysinä uuvatteina ja pelkureina. Kaiken sen pohjalta, mitä ensimmäisestä maailmansodasta tiedän, tämä on toisaalta vain puhdasta realismia.
Beneath Hill 60:ä voi suositella varauksetta kaikille laadukkaan sotaelokuvan ystäville. Filmin tarina vähemmän valkokankaalle sovitetusta maailmansodasta, vähemmän käsitellystä taistelusta, vähemmän tunnetusta sodankäynnin muodosta ja vähemmän huomiota saaneiden joukkojen näkökulmasta ansaitsee tulla kerrotuksi.
Kommentit
Lähetä kommentti