Masaki Kobayashin toista maailmansotaa japanilaisen Kajin näkökulmasta kuvaava saaga, The Human Condition, jatkuu. Road to Eternity -elokuvassa Kaji on määrätty alokkaana harjoitusleirille, missä epäinhimillisyyden määrä ei juuri trilogian ensimmäisen osan Mantsurian kaivoksien oloista vähene.
Jos No Greater Love -aloitus tuntui Schindlerin listan esikuvalta, Road to Eternity tekee puolestaan Full Metal Jacketit ennen Full Metal Jacketia. On suoranainen ihme, jos Kubrick ei ollut nähnyt Kobayashin filmiä ennen kuin ohjasi oman elokuvansa. Sen verran samanlaista kaarta ne nimittäin noudattelevat, kun yksi heikommin pärjäävistä alokkaista päätyy aliupseerien ja vanhempien sotilaiden silmätikuksi ja ajetaan itsemurhaan.
Trilogian toinen osa häviää ensimmäiselle, sillä kyseessä on jossain määrin suoraviivaisempi tekele. Asetelma on vahvasti hyvä, heikompaansa puolustava Kaji vastaan paha armeijakomento siinä, missä No Greater Loven vyyhti oli paljon monimutkaisempi. Kaji oli myös edellisosassa vähemmän kirkasotsainen sankarihahmo, kun taas tässä hän on sekä moraalisesti muiden yläpuolella että vielä kaiken lisäksi pätevin sotilas. Elokuva tuntuu myös aavistuksen toisteiselta, sillä ensimmäisen puoliskon asetelma kerrataan hyvin samanlaisena toisella puoliskolla, mutta vain Kaji alokkaiden komentajana veteraaneja vastaan.
Filmin lopussa meininkiin saadaan taas enemmän harmaan sävyjä, kun neuvostotankit vyöryvät rajan yli. Kaji joutuu myös hylkäämään ylevät moraaliset periaatteensa ja nostamaan ainoaksi prioriteetikseen oman selviytymisensä. Leffan huipentava taistelukohtaus on todella komea eikä tunnu tippaakaan vanhentuneelta.
Road to Eternity on edelleen käsikirjoitukseltaan ja tarinankerronnaltaan aikaansa edellä. Minkäänlaisesta 50-luvun melodramaattisuudesta ei ole tietoakaan vaan kyseessä voisi aivan hyvin olla mikä tahansa moderni sotadraama. Jopa dialogi on harvinaisen ronskia, sillä sotilaat heittävät sellaista rivoa seksuaalissävytteistä huumoria, millaista en ole vastaavan aikakauden amerikkalaiselokuvissa kohdannut.
Hahmoista yhtenä trilogian heikkona lenkkinä nousee esille Kajin vaimo, jolle jo ensimmäisessä elokuvassa jäi epäkiitollisen statistin osa. Tässä filmissä tuo asetelma vain korostuu hänen jäädessä Kajin hetkelliseksi mutta pyyteettömäksi lohduttajaksi armeijan ankarien olojen keskellä.
Vaikka The Human Condition -trilogian kakkososa ei teekään yhtä suurta vaikutusta kuin sen avaus, on kyseessä edelleen mainio filmi. Katsoin leffan tunnin pätkissä, mutta joka kerta aika hujahti kuin siivillä, kun istahdin ruudun ääreen. Kobayashin sotasaagasta on muodostumassa huikea kokonaisuus.
Kommentit
Lähetä kommentti