In Bruges

Martin McDonaghin läpimurtoelokuva In Bruges, joka suomennettiin kammottavasti Kukkoilijoiksi, on rikoskomedia, jonka lähimmät vertailukohdat löytyvät Reservoir Dogsin, Fargon sekä Lock, Stock And Two Smoking Barrelsin kaltaisista mustan koomisista rikosteoksista. Filmissä kaksi irlantilaista palkkatappajaa jää odottamaan surmatyön jälkeen lisäohjeita Belgiaan Bruggen kaupunkiin. Kommelluksilta ei tietenkään vältytä.

Colin Farrell tekee In Brugesissa elämänsä roolin impulsiivisena ja tunnontuskien kanssa taistelevana Rayna, jonka irkkumoottoriturpa saa kiittämään tekstitysten olemassaoloa. Hänen aisaparinaan on isähahmomaista Keniä näyttelevä, Braveheartista tuttu Brendan Gleeson. Kolmikon täydentää pahiksena Ralph Fiennes, joka kuullaan elokuvassa pitkään vain uhkaavana äänenä puhelimessa.

In Bruges erottuu rikoskomedioiden joukossa siinä, että sen käsikirjoitus rohkenee rikkoa kaikkein kuluneimpia kaavoja äkkiväärillä käänteillään. Kohtaus, jossa Rayn itsemurhayritys keskeyttää Kenin toveriinsa kohdistuneet surmasuunnitelmat, on esimerkiksi mainio. Samoin se pääsee yllättämään, miten jopa päähenkilö saa yhtäkkiä luodista

Katolilainen kuvasto on elokuvassa näkyvästi esillä. Päähenkilöpari vierailee esimerkiksi Pyhän veren basilikassa katsomassa reliikkiä, jonka on sanottu sisältävän Jeesuksen verta. Ei liene myöskään vahinko, että Rayn ensimmäinen surmakeikka on ollut tappaa pappi kesken synnintunnustuksen.

Brugge näyttelee elokuvassa eräänlaista Rayn kiirastulta. Syyllisyydentunnossaan kiemurteleva roisto vihaa keskiaikaista satukaupunkia ja sen kulttuurikohteita. Elokuvan keskeinen kysymys onkin, voiko suuren synnin suorittanut mies sovittaa vielä tekonsa ja pelastautua maanpäällisestä helvetistään. Ken uskoo partnerinsa hyvyyteen ja on valmis laittamaan oman henkensä likoon tämän puolesta. Fiennesin näyttelemä rikospomo Harry puolestaan on periaatteissaan ehdoton: anteeksiantamaton teko ansaitsee rangaistuksen ilman selityksiä.

Filmin lopussa Harryn ehdottomuus kostautuu kaikille osapuolille farssimaisesti. Kun hän on nitistänyt Kenin ja ampunut Rayta todennäköisesti kuolettavasti, hän ei jousta periaatteistaan edes itsensä kohdalla vaan riistää oman henkensä epäonnisen erehdyksen seurauksena.

Aivan täydellisen timmi In Brugesin käsikirjoitus ei kuitenkaan ole. Rayn ihastus, Clémence Poésyn näyttelemä Chloe, jää esimerkiksi statistiksi, jonka hullaantuminen päähenkilömieheen on jopa komedian mittapuulla epäuskottavaa. Hänen varjollaan myös Rayn hahmo heittelee tarinan vaatimusten mukaisesti aina ihastuneesta itsemurhaa hautovaan ja siitä välittömästi onnellisesti rakastuneeseen.

Vaikka leffassa on myös monta ääneen naurattavaa hetkeä, sen komedia ei ole jatkuvaa täysosumaa. Liian usein mennään nimittäin sieltä, mistä aita on matalin, läski-, kääpiö- ja homovitsien kanssa. Viimeisistä filmin tunnistaakin ehdottomasti 2000-luvun elokuvaksi, sillä yhtä monta huumoriksi tarkoitettua slurria tuskin menisi läpi nykypäivänä. Toisaalta rehdissä epäsovinnaisuudessa on aina jotain miellyttävän teeskentelemätöntä verrattuna vaikkapa ponnettoman latteaan Marvel-sanailuun.

Monille tunnettuihin turistikohteisiin sijoittuville elokuville ominaisesti In Brugesin lokaatiot tuntuvat myös kummallisen autioilta. Tässäkin suhteessa elokuvassa on yhteneviä piirteitä Don't Look Now -kauhujännäriin, jolle se nostaa useaan otteeseen hattua. Lisäksi pyssyineen keskellä katua heiluvien ja ammuskelevien konnien kuvittelisi herättävän melkoisesti huomiota ja saavan poliisit hetkessä kintereille.

Rikoskomediana In Bruges on genrensä paremmasta päästä. McDonaghin portfoliossa se kuitenkin tuntuu vasta lämmittelyltä verrattuna loisteliaaseen Three Billboards Outside Ebbing Missouriin. Potentiaali on silti jo tässä työssä selkeästi nähtävissä.