I'm Thinking of Ending Things

Elokuva-alalla käsikirjoittajat harvemmin nousevat yhtä arvostettuun asemaan kuin ohjaajat. Charlie Kaufmanin tuotanto on kuitenkin ollut sen verran omintakeista, että hänen kynänjäljestään on muodostunut eräänlainen tavaramerkki. Being John Malkovichilla, Adaptationilla sekä Tahrattomalla mielellä mainetta niittäneelle kirjoittajalle tunnusomaista ovat surrealismi, rikkinäisen parisuhteen käsittely sekä kerronnan metatasot. I'm Thinking of Ending Things, jossa mies toimii myös ohjaajana, sisältää nämä samat elementit, mutta nostaa surrealismin yhtä potenssia korkeampiin sfääreihin.

I'm Thinking of Ending Things alkaa hyvin kaufmanilaisittain. Tuore pariskunta on lähtenyt automatkalle miehen vanhempien luo. Näennäisestä yhteisonnesta huolimatta päähenkilönainen pohtii reilun kuukauden kestäneen suhteen poikki laittamista. Tunnelma onkin kaksikon välillä kaikkea muuta kuin romanttinen vaan sitä vastoin vaivaantunut ja töksähtelevä kuin huonoilla ensitreffeillä.

Kaufmanille tyypillisesti hahmot ovat nörtähtäviä sisäänpäinkääntyineitä älykköjä. Elokuvan alkupuolen automatkasta kehkeytyy jo tuskastuttavaa seurattavaa, sillä kaksikon loputon kulttuuritietämyksellä ja pintapuolisella intellektuaalisuudella brassailu alkaa tosissaan ärsyttää.

Nainen, joka kulkee leffassa muun muassa nimillä Lucy, Louisa, Lucia ja jopa Yvonne, vaikuttaa kertojaäänenä suorastaan narsistisen minäkeskeiseltä voivotellessaan, miten hän vain menee miesraukan mukana kertomatta todellisia tunteitaan. Mies, Jake, taas onnistuisi pliisulla ylisovinnaisella olemuksellaan tappamaan kaiken jännitteen valtakunnan kantaverkostakin.

Jessie Buckleyn ja Breaking Badista tutun Jesse Plemonsin roolisuorituksia ei voi kuitenkaan haukkua. Päinvastoin, hahmot ovat nimittäin äärimmäisen uskottavan ja aidon tuntuisia.

Pääparin turhauttavuus lieneekin osin tarkoituksellista. Kun kaksikko saapuu viimein Jaken vanhemmille, elokuva ottaa aivan uusia kierroksia ja alkaa paljastaa eriskummallisempia puoliaan. Toni Collette ja David Thewlis ovat aivan riemastuttavia revitellessään vanhempina, joiden ystävällinen mutta häiriintynyt olemus saa aikaan painajaismaisen vaivaannuttavan päivällishetken.

I'm Thinking of Ending Things muuttuu nimittäin edetessään jatkuvasti epätodellisemmaksi ja rikkoo yhä enemmän tavanomaisen Hollywood-elokuvanarratiivin sääntöjä. Jaken vanhempien ikä heittelee kohtauksien välillä aina nuoresta kuolemansairaaseen. Paluumatkalla päähenkilönainen puhkeaa taas yllättävään Pauline Kael -filmikriitikon impersonaatioon. Pari pysähtyy myös keskellä lumimyrskyä jäätelökioskille, jossa tarjoilijat kikattelevat Jakelle kuin kaksi koulukiusaajaa. Kun kaksikko viimein saapuu Jaken vanhalle lukiolle, leffan surrealismi ryöstäytyy täysin käsistä

Filmin unenomaisuudessa on paljon samaa kuin esimerkiksi Tahrattomassa mielessä. Vertailussa tuo romanttinen scifi-komedia on kuitenkin paljon yleisöystävällisempi ja helppotulkintaisempi kuin I'm Thinking of Ending Things, joka ei tarjoa selkeitä vastauksia.

Elokuvan merkityksiä on mahdollista tulkita Ian Reidin samannimisen alkuperäisromaanin kautta. Siinä automatka ja Lucy/Louisa/Lucia/Yvonne ovat ikääntyneen lukion vahtimestarina toimivan Jaken kuvitelmaa. Vanha Jake fantasioi tyttöystävästä, joka olisi saattanut hänen elämänsä muulle kuin yksinäisyyden polulle. Hän ei kuitenkaan onnistu viemään haaveiluaan pisteeseen, jossa hänen unelmien partnerinsa haluaisi pysyä suhteessa hänen kanssaan. Tämä saa hänet hautomaan itsemurhaa antaen teoksen otsikolle kaksoismerkityksen.

Leffa antaa tästä romaanin loppuratkaisusta vinkkejä. On helppo päätellä, että ajoittain kuvassa vilahtavan vahtimestarin täytyy olla Jake. Huomaamatta ei myöskään jää, miten filmi vihjaa, että Jake ja hänen tyttöystävänsä ovat yksi ja sama henkilö, tai miten Jake jatkuvasti kuvittelee naisen haluavan palata vanhempiensa farmille tämän pyytäessä, että he lähtevät kotiin. Lopun balettikohtaus tuntuu taas symboloivan idealisoitua suhdetta, jota elokuvan kaksikko ei saavuta. Toukkien syömä sika viiittaa puolestaan ilmiselvästi lähestyvään kuolemaan ja jonkinlaiseen kätkettyyn synkkään puoleen.

Näistä kaikista palasista tarinan perimmäisen idean parsiminen vaatii silti ensikatsomisella melkoista tarkkaavaisuutta. Adaptationin nähneet, joihin en itse lukeudu, saattavat kenties arvata jujun helpommin. Kaufman on tosin itse kommentoinut, että hän on tarkoituksella häivyttänyt kirjan yllätyskäänteen merkityksen elokuvastaan, sillä häntä kiinnosti enemmän pääpari hahmoina sekä heidän välinen suhteensa. Filmi kieltämättä vaikuttaakin haluavan kiinnittää huomion ennemmin heihin kuin yllyttää niinkään katsojaa ratkomaan, mistä mysteerissä on kysymys.

Hahmojen kautta katsottuna elokuvan keskiöön asettuu teema siitä, miksi kahden ihmisen ja heidän ajatusmaailmansa välille on niin vaikea syntyä aitoa yhteyttä. Tähän puolestaan liittyvät kiinteästi teemat hylkäämisen, hylätyksi tulemisen ja yksinäisyyden pelosta sekä jumittautumisesta epätyydyttävään ihmissuhteeseen.

Päähenkilönaisen monologimaisissa ajatuksissa hän vatvoo jatkuvasti sitä, miten vaikea on vain päästää "ihan kivasta" ihmisestä irti ja kuinka helppo on vain sen sijaan antaa asioiden edetä omalla painollaan. Kaksikon välinen kommunikaatio taas korostaa jatkuvaa toisen ohitse puhumista, kemioiden epätasapainoa sekä ajatusten kohtaamattomuutta, vaikka molemmat periaatetasolla pitävät toisistaan. Jopa Pauline Kael -kohtauksessa tiivistyy se, miten kahden henkilön näkemykset Woman Under the Influence -elokuvasta eivät osu yksiin.

Elokuvan lopussa puolestaan korostuvat jätetyksi tulemisen ja yksinäisyyden tunteet. Jaken kuvitelmissa korostuvat ahkeruuden, tunnollisuuden ja keskinkertaisuuden ylistys, joilla vanhempiensa rakastama ja tsemppaama mutta mitäänsanomaton, kiusattukin mies ei kuitenkaan suhde-elämässä pitkälle pötki. Kuka tällaisen julman totuuden edessä ei haluaisi takertua oljenkorren tarjoavaan ihmiseen, joka todellisuudessa ei anna itselle tippaakaan arvoa mutta tuntuu siinä hetkessä paremmalta kuin ei mitään? Kuvitelmat ovat lohdullisempia kuin raaka todellisuus myös parisuhteissa.

Leffaa olisi mahdollista tulkita myös kritiikkinä creepy-viboja herättäviä reppanamiehiä kohtaan heidän haaveillessaan epätodellisista manic pixie girl -unelmatytöistä, jotka pelastavat heidät oman elämänsä kurjuudelta. Tämä tuntuu kuitenkin ennemmin romaanin sanomalta kuin elokuvasovituksen. Kaufmanin versiossa molempien osapuolten näkökulma otetaan tasaisemmin ja kenties vähemmän julmasti huomioon.

Kaufmanin lumimyrskyyn syöksyvä parisuhdetrippailu on paremman pään Netflix-tekeleitä. Hahmot onnistuvat ajoittain ärsyttämään toden teolla, ja alluusioilla kyllästetty dialogi tuntuu itseriittoisuudessaan välillä käsikirjoittajan omien suolikaasujen nuuhkimiselta. Itseriittoisuus tosin saattaa olla myös osa elokuvan pointtia.

I'm Thinking of Ending Things on toisaalta rakennettu sen verran kiehtovasti sekä erilaisiin tulkintoihin kannustavasti, että kokemus kääntyy turhauttavan sijaan nautittavaksi. Etenkin loppupuolen avaruusseikkailumaisessa tykityksessä on vaikea olla hiukan virnuilematta, vaikkei mitään ymmärtäisikään.