Charlie Kaufmanin käsikirjoittaman ja Spike Jonzen ohjaaman Being John Malkovichin koukku on siinä, että sen tarina on todella, todella outo. Olen nähnyt outoja leffoja sen verran, että filmi saa olla varsin eriskummallinen että se hätkähdyttää. Myönnettäköön kuitenkin, että näyttelijä John Malkovichin todellisella persoonalla leikittely on melkoisen erikoinen ja ainutlaatuinen temppu.
Hyvä vertailukohta Being John Malkovichille on vastikään katsomani Lynchin Lost Highway. Molemmat ovat hyvin omaperäisiä elokuvia, joiden tarinankulkua on likipitäen mahdoton arvata etukäteen. Lost Highwayn tavoin Being John Malkovich ei tyydy vain vinksahtaneeseen alkuasetelmaansa vaan keksii matkalla itsensä uudelleen yllättävin tavoin.
Tunnelmassa elokuva ei kuitenkaan yllä lynchläisen surrealismin tasolle. Lost Highwayssa tai vaikkapa Mulholland Drivessä kiinnostavaa ei ole vain, mitä kummallista seuraavaksi tapahtuu, vaan jokaisen kohtauksen ilmapiiri on itsessään kiehtova. Jonzen ohjauksessa saadaan kyllä aikaiseksi ennalta-arvaamattomuudesta kumpuavia hymähdyksiä, mutta siihen se sitten jääkin. Being John Malkovichin kenties absurdein hetki, jossa Malkovich seikkailee omassa alitajunnassaan, naurattaa älyttömyydessään, mutta missään vaiheessa kohtaukset tai käänteet eivät järkytä, jännitä, ahdista, ihastuta, kutkuta mieltä tai pyri erityisesti haastamaan katsojaa.
Kiinnostavinta filmissä ovat sen surkuhupaisat hahmot, jotka eivät edes pyri vetoamaan katsojan sympatioihin. John Cusack tekee todennäköisesti uransa parhaan roolin niljakkaana marionettitaiteilijana, Craig Schwartzina, joka löytää portaalin John Malkovichin päähän. Cameron Diaz on puolestaan tunnistamattoman nuhjuinen Craigin reppanana vaimona, Lottena, joka pitää kotonaan mitä moninaisimpia lemmikeitä ja kokee transsukupuolisen herätyksen. Sivuosa-Oscar-ehdokkuudenkin roolistaan saanut Catherine Keeler näyttelee vuorostaan kieroa Maxinea, joka leikittelee pariskunnan tunteilla.
Sitten on tietysti raukka-Malkovich, jonka mieleen kaikki vuorollaan tunkeutuvat. Ällistyttävintä elokuvassa on, ettei Kaufman ollut missään vaiheessa keskustellut Malkovichin kanssa, vaikka hänet oli päätetty nimikkorooliin jo alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Malkovichilta itseltään on siis ollut melkoisen rohkea veto ylipäänsä suostua tällaiseen projektiin, jonka menestyksestä ei ollut tuolloin mitään tietoa.
Elokuvan pääteemana on jonkinlainen moderni pinnallinen toive astua toisen ihmisen saappaisiin sekä elää tämän elämää. Satiirintynkää on havaittavissa sen suhteen, miten tavalliset tallaajat haluaisivat paritella niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa julkkikset pääsevät parittelemaan, tai miten he ihan yksinkertaisesti tahtoisivat harrastaa seksiä jonkun kuuluisan kanssa. Valta ja kyky vaikuttaa muihin ihmisiin viehättää myös.
Kaikki tämä on eskapistista fantasiaa pois siitä harmaasta arjesta, missä koemme jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Filmi onnistuukin ennakoimaan toisiin ihmisiin ripustautuvien hahmojensa kautta esimerkiksi Instagramin kaltaisten sosiaalisten medioiden nousua. Jos jossain tosin aikakauden asenteet näkyvät, niin siinä, että transsukupuolisuus liitetään tarinassa tällaiseen todellisuuspakoon.
Pari pikkujuttua leffan käsikirjoituksessa jäivät häiritsemään. Ensinnäkin on kummallista, miksi Craig pakottaa Lotten aseella uhaten soittamaan Maxinelle, vaikka tämä olisi varmasti tehnyt niin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Toiseksi Craig-Malkovichin nukkemestariuran kehitys tuntuu jopa elokuvan surrealistisessa todellisuudessa epäuskottavalta tapahtuakseen vain yhdeksän kuukauden sisällä.
Kaikkinensa Being John Malkovichin teemat jäävät hiukan hajanaisen tuntuiseksi. Samoin filmin hahmot ovat huvittavassa vastenmielisyydessään niin etäännyttäviä, että lopulta myös heidän tragikoomiset suhdekiemuransa tuntuvat etäännyttäviltä. Elokuva pitää kyllä otteessaan koko kestonsa, sillä esimerkiksi Malkovichin lentoon lähtevä nukkemestariura cameo-rooleineen on hillitön, mutta millään syvemmällä tasolla se ei liikuta.
Kommentit
Lähetä kommentti