En ole Alfred Hitchcockin suurin fani, sillä hänen elokuvansa tuntuvat usein lässähtävän sortuessaan aliarvioimaan yleisöä. Ohjaaja on aikansa Christopher Nolan: mukaansatempaava jännitys onnistuu kiehtovilla konsepteilla ja käänteillä, mutta tarinankerronta on usein kömpelöä, aukkoisaa ja kornia. Strangers on a Train on kuitenkin herran parempia trillereitä.
Strangers on a Trainin perusidea on vangitseva. Kaksi muukalaista, Guy ja Bruno, kohtaavat junassa. Bruno ehdottaa murhaavansa Guyn pettävän vaimon, mistä vastineeksi mies haluaa keskustelutoverinsa riistävän hänen isänsä hengen. Tällöin kumpikaan ei olisi vaarassa joutua poliisin haaviin selkeästä motiivista huolimatta. Guy tietysti naurahtaa ehdotukselle vaivaantuneesti ja unohtaa asian – kunnes Bruno toteuttaa niin sanotun sopimuksen toisen puolen.
Hitchcock osaa rakentaa painostavaa tunnelmaa taitavasti. Esimerkiksi kohtaus, jossa Bruno vaanii Guyn vaimoa pahoin aikein huvipuistoon, on hyytävä. Upeina otoksina mieleen painuvat muun muassa venetunnelissa lähestyvä surmaajan varjo sekä silmälasien heijastuksen kautta kuvattu murha.
Myöhemmin puolestaan Bruno nostaa ihokarvat pystyyn seuratessaan Guyta. Kun tennispeliä katsova yleisö kääntelee pallon mukana päätään, junassa tavattu tuttavuus tuijottaa sitä vastoin ihmisten joukosta herkeämättä vastentahtoista rikoskumppaniaan.
Traagisesti elokuvan ilmestymisvuonna kuolleen Robert Walkerin esittämä Bruno onkin Hitchcockin parhaimpia ja muistettavimpia pahiksia. Hahmo on monien kriitikoiden taholta tulkittu homoseksuaaliksi, mistä elokuva kieltämättä vaikuttaa antavan vihjeitä. Hänen lähestymisensä Guyta kohtaan muistuttaa nimittäin flirttailevaa iskuyritystä. Tämä pahiksen ihastuminen päähahmoon muodostaa heidän suhteeseensa ylimääräisen tason, jossa murhasta vaadittu vastalahja on ikään kuin jatkumo ilman kaikua jääneelle vokottelulle.
Brunoa on kiinnostavin tulkita elokuvassa symbolina omalle kätketylle pimeälle puolellemme. Farley Grangerin näyttelemä Guy ei toteuta itse vaimonsa murhaa, mutta hän todellakin toivoo sitä jo ennen kuin se tapahtuu. Surmasta kuultuaan hän ei myöskään ole moksiskaan eikä tee moraalisesti oikeaa päätöstä eli kerro tiedoistaan poliisille kiinnijäämisen pelossa. Hän ottaa siis teosta kaiken hyödyn irti ilman katumusta mutta likaamatta käsiään, juuri kuten Bruno on tarkoittanut.
Tämä ihmisten nurja puoli tulee esille myös siinä, miten helposti Bruno saa keskustelukumppaninsa fantasioimaan murhista kanssaan. Junamatkan ohella hän esimerkiksi pyytää diplomaatin juhlilla vanhoja rouvia suunnittelemaan hänelle täydellisen murhan. Leidit ovat tietysti välittömästi hihitellen juonessa mukana.
Hahmot ovatkin Strangers on a Trainin kantava voima. Brunon ja Guyn ohella henkilöistä täytyy mainita Hitchcockin oman tyttären, Patricia Hitchcockin, esittämä Guyn tuleva käly, Barbara, jonka kursailematon suorapuheisuus nostaa hymyn huulille. Ainoan heikon lenkin muodostaa surmansa saava vaimo, Miriam, josta on tehty suorastaan moralisoivan kevytkenkäinen.
Elokuvaa voi tulkita myös syyttömyyden teemasta käsin. Guy ei tosiasiassa ole tehnyt mitään mutta on onnettomien olosuhteiden uhri ja joutuu siten pelkäämään lain kouraa. Bruno puolestaan tiedustelee senaattorin juhlille kutsutulta tuomarilta tämän omatunnosta kuolemantuomion suhteen. Tuomari vastaa tenttaajansa kysymykseen, ettei kuolemantuomio ole suinkaan jokapäiväinen tapahtuma. Samalla kuitenkin muistamme päähenkilön jaman huomioiden, että niitä silti langetetaan ja joskus myös viattomille.
Tämän mielleyhtymän herättäminen ei varmasti ole Hitchcockilta vahinko. Leffan voikin lukea kritiikkinä 50-luvun kylmän sodan kommunismi- ja homovainoja kohtaan, jotka kohdistuivat myös Hollywoodiin.
Strangers on a Train kompuroi aavistuksen siinä, ettei senkään jännite kanna täysin loppuun asti. Loppuhuipennus vauhkoontuneessa karusellissa on näyttävä ja sitä edeltävä tennisottelu yhdistää ovelasti urheiluottelun osaksi trilleriä, mutta mitään uutta elokuva ei enää tässä vaiheessa keksi. Jännitys kerkeää lopahtaa, sillä tarinan suunta on itsestäänselvä.
Lisäksi on pakko ihmetellä, miksi Guy tekee itsestään tarpeettomasti epäilyttävän luikahtamalla lopussa karkuun poliiseilta, kun hän voisi vain hälyttää nämä odottamaan surmapaikalle Brunon lavastusyritystä. Näin syyttävä sormi osoittaisi välittömästi kohti todellista murhaajaa.
Takaikkunan ohella Strangers on a Train nousee kuitenkin yhdeksi suosikeistani Hitchcockin teosluettelossa. Se on kutkuttavasti rakentuva trilleri, jota kannattelevat erityisesti kiinnostava asetelma sekä mainio pahishahmo. Takaikkuna vie kuitenkin voiton siinä, että siinä jännitys kestää paremmin loppumetereille saakka.
Näkemieni Hitchcock-elokuvien paremmuusjärjestys:
- Takaikkuna
- Strangers on a Train
- Linnut
- Psyko
- North by Northwest
- Vertigo
Kommentit
Lähetä kommentti