Vampyr

Jeanne d'Arcin kärsimyksen ohjaneen Carl Theodor Dreyerin kauhuelokuvaa, Vampyria, on usein pidetty yhtenä hänen heikoimmista teoksistaan. Vasta myöhempinä vuosikymmeninä leffa on saanut osakseen kasvavaa arvostusta. Edes yleisö ei erityisemmin lämminnyt aikanaan Dreyerin kieltämättä vaikeasti hahmotettavalle filmille.

Vampyr on harkitun unenomainen, osin surrealistinen painajaisuni, jossa nuori Allan Gray saapuu nimikkohirviön piinaamaan Courtempierren kylään. Heti alusta asti on selvää, ettei kaikki ole kunnossa. Varjot tanssivat seinillä omaa elämäänsä, ja tunnelma on muutenkin vinksahtanut. Elokuva on jopa kuvattu sumennettujen linssien läpi, jotta vaikutelma olisi mahdollisimman eteerinen.

Leffaa katsoessa pohtii väistämättä, mitkä tapahtumista ovat päähenkilön unta vai ovatko kaikki. Alkutekstit mainitsevat, että jahdatessaan menneisyyden taikauskoja miehestä on tullut uneksija, jolle todellisuuden ja yliluonnollisuuden raja on alkanut hämärtyä. Hahmon alkupuolen vaeltelut tuntuvatkin varsin epätodellisilta. Loppupuolella filmiä hän jo konkreettisesti erkanee ruumiistaan nähden samalla näyn, jossa hän joutuu haudatuksi elävältä.

Elokuvassa on silti konkreettinen tarina. Vampyyria nähdään yllättävän vähän leffan nimestä huolimatta, sillä paholaiselle sielunsa myynyt tohtori toimii hänen apupoikanaan. Lopulta itse hirviökin paljastuu ja vaarna lyödään hänen rintansa läpi.

Vampyrissa on aikakaudelleen mielenkiintoisia kuvaustemppuja sekä outoa tunnelmaa. Jo alusta asti kamera esimerkiksi liikkuu ympäriinsä epätavanomaisilla tavoilla 30-luvun elokuvaksi. Missään vaiheessa ei ole myöskään helppoa sanoa, mitä filmissä tapahtuu oikein seuraavaksi.

Silti on vaikea saada kiinni siitä karmivuudesta, jota elokuva yrittää tavoittaa. Vampyyrien taustoja luetaan läpi demonitietoa paljastavasta kirjasta, mikä on hiukan kömpelöä ekspositiota. Tarinointi ei tunnu kuitenkaan realisoituvan varsinaiseksi hyytävyydeksi kameran eteen. Ajankohdan kuuluisi myös ilmeisesti olla yö, mutta päiväotoksia ei ole naamioitu järin vakuuttavasti, mikä hankaloittaa fiilikseen pääsemistä.

Kaikkinensa Vampyr jää Dreyerin katalogissa kiinnostavaksi kuriositeetiksi. On jännittävää nähdä, miten valtavirrasta poikkeavaa kauhuelokuvaa jo 30-luvulla on tehty. Kokonaisuus ei silti ole enää nykykatsojan silmin erityisen tehokas tai mieleenpainuva.