Kulttiohjaaja John Carpenterin taito oli ennen muinoin luoda lukuisten genrejen klassikoita kengännauhabudjetilla. Halloweenille en koskaan lämmennyt, mutta The Thing on suosikeitani lajityypissään. Ohjaajan luottotähden, Kurt Russellin, tähdittämä Pako New Yorkista edustaa kauhun sijaan dystopia-scifiä herkullisella lähtöasetelmalla.
Paossa New Yorkista on paljon samaa Highlanderin kanssa siinä, että sen konsepti voisi olla teini-ikäisen kehittelemä, mutta elokuva ottaa sen riemastuttavan vakavissaan. Idea New Yorkista muurien ympäröivänä vankilana on sitä paitsi kutkuttava. Kuka meistä ei ole koskaan pyöritellyt mielessään leikillään, mitä tapahtuisi, jos kaikki vakavan rikoksen suorittaneet eristäisi yhteiskunnasta samalle saarelle elämään keskenään? Tai jokaisen "verotus on varkautta" -oikeistolaisen?
Pelkkä Manhattan vankilana ei toki leffalle riitä. 9/11-iskuja hyytävästi ennakoiden terroristien kaappaama lentokone törmää yhteen saaren rakennuksista. Kone vain sattuu olemaan Air Force One, jonka kuljettama Yhdysvaltain presidentti onnistuu viime hetkellä luikkimaan pakokapseliin. Jos häntä ei aamuun mennessä ennätetä pelastamaan ja välittämään nauhoitettua viestiä Kiinan ja Neuvostoliiton edustajille, syttyy ydinsota. Jumpe!
Onneksi tilannetta ratkomaan lähetetään maailman coolein ja vihaisin mies, Russellin esittämä Snake Plissken. Hänestä Metal Gear Solid -pelien Solid Snakekin on ottanut innoituksensa — klooni-isä Big Boss vielä silmälappua myöten.
Vähäsanainen Russell kähisee ja kyräilee suhtautuen skeptisesti kaikkiin ympärillään, mikä on samaan aikaan sekä helvetin koomista että hauskaa. Samaan aikaan hän on tietenkin äijien äijä ja veteraanierikoissotilas, jonka käsiin Lee Van Cleefin esittämä vankilanjohtaja luottaa yksin koko tehtävän, niin epäuskottavaa kuin se onkin.
Pako New Yorkista on todella komea filmi, jonka pientä budjettia osaisi arvailla korkeintaan siitä, ettei katutasolla seikkaillessa näytetä mitään kaupungin maamerkkejä. Sinertävät yömaisemat muurin saartamine pilvenpiirtäjineen luovat mieleenpainuvan vaikutelman, josta innoitusta on hakenut muun muassa Deus Ex -videopeli aina Liberty Islandilla sijaitsevaa päämajaa myöten. Tietyissä otoksissa ylhäältä kuvattu ränsistynyt Manhattan on puolestaan suorastaan hätkähdyttävän upeaa pienoismallijälkeä. Ällistyttävää on myös, etteivät elokuvassa nähtävät tietokoneanimaatiot ole todellista tietokoneanimaatiota vaan puhdasta käsityötä.
Itse elokuvan tarina ei ole aivan yhtä kiehtova kuin sen lähtöasetelma tai visuaalinen ilme. Filmi etenee kohtalaisen kaavamaisen toimintaseikkailun tavoin, keskivaiheillaan jopa hiukan laahaten. Sentään sivuhenkilökaartia piristävät James Bondin Blofeld-konnana tunnettu Donald Pleasence presidentin roolissa, Harry Dean Stanton Snaken vanhana kumppanina sekä soul-laulaja ja South Parkin Chefiä ääninäytellyt Isaac Hayes leffan pahiksena, Manhattania hallitsevana The Dukena.
Sivuhenkilöiden varsinainen rooli on kuolla yksi toisensa jälkeen samalla, kun Snake paahtaa epätoivoista tehtävänsä eteenpäin. Tämä tuo tarinaan miellyttävää tylyyttä. Toisaalta se takaa myös sen, ettei niin Snakeen kuin keneenkään muuhunkaan hahmoista saada luotua kummemmin syvyyttä.
Käsikirjoitus hyödyntää paikoin laiskahkoja ratkaisuja. Pahikset muun muassa toimivat kuten pahikset aina eli kiitollisen armollisesti jättäessään kiinniotetulle sankarille reilun mahdollisuuden selviytymiseen. Tietyt käänteet nojaavat puolestaan liikaa onnelliseen sattumaan: Cabbie-taksikuski sattuu esimerkiksi elokuvan lopussa juuri oikeaan paikkaan elintärkeä tallenne taskussaan päästämään sankarit pälkähästä.
Leffan lopetus on sitä vastoin onnistunut. Vietnamin sodan veteraanien tuntoja heijastellen Snake nimittäin päättää kyllästyneensä katselemaan, kun häntä auttaneet ihmiset kuolevat välinpitämättömien vallanpitäjien puolesta. Hän näyttää viimeisen kerran keskisormea maailmalle ja tuomitsee ihmislajin ydintuhoon käytännön pilan saattelemana.
Ei Carpenterin ohjaustyötä voi kenties tarkkanäköisimmäksi yhteiskuntasatiiriksi kutsua, mutta 70-luvun jälkeinen äärimmäinen kyynisyys ja pettymys auktoriteetteja kohtaan siitä kuitenkin heijastuu puhuttelevasti. Pako New Yorkista on suoraviivainen, joskin ajoittain turhan tutuntuntuinen toimintaelokuva, jonka höpsöä ajatusleikkiä muistuttava dystopiakuvaus ja tyylikäs ulkoasu pitävät silti tiukasti otteessaan. Eikä pidä unohtaa Carpenterin itsensä säveltämää mainiota elektronista musiikkiraitaa!
Kommentit
Lähetä kommentti