Olen nähnyt Bong Joon-Holta vain yhden filmin, parhaan elokuvan Oscarin ja Palme D'Orin voittaneen Parasiten. Vaikka leffan yksipuolinen suitsutus tuntui ylilyödyltä, se oli joka tapauksessa viihdyttävä satiiri, joka herätti halun nähdä lisää ohjaajalta. Snowpierceriltä osasin siis odottaa jotain muutakin kuin täysin suoraviivaista scifi-toimintaa. Silti leffan mieletön mukaansatempaavuus pääsi yllättämään.
Snowpiercerin konsepti kiehtoi minua jo sen ilmestymisen aikoihin. Siksi jäi harmittamaan, että missasin sen tuolloin. Läpi jäätyneen maapallon painelevassa Nooan arkin kaltaisessa junassa, jonka sisällä vallitsee äärimmäinen luokkajako, on vain jotain todella kutkuttavaa.
Pohjimmiltaanhan premissi on täysin pöhkö. Junasta vaikuttavat puuttuvan kunnolliset puitteet ruuantuotannolle tai edes sen kaikkien asukkaiden majoittamiselle. Missä ihmeessä karjaa säilytetään, jotta pahiksille riittää pihviä lautasilleen? Entä kuka huoltaa raiteet?
Joon-Hon toimintaraina etenee vaunu kerrallaan, kun kapinalliset raivaavat tietään kohti junan etuosaa ja sen moottoria. Tällainen elokuvan rakenne voisi heikommalla kerronnalla ja ohjauksella olla yksitoikkoinen, mutta leffassa on enemmän tehoa verrattuna tavanomaiseen Hollywood-mäiskeeseen.
Eniten yllättää filmin julma väkivaltaisuus, jolla ei mässäillä mutta joka tekee lähtöasetelman armottomuuden selväksi. Ensimmäisen kolmanneksen huipentava toimintakohtaus hätkähdyttää siinä, miten ukkoja kaatuu kuin heinää. Edes keskeisiä hahmoja ei säästellä, mikä saa vallankumoustaistelun tuntumaan todella elämän ja kuoleman kamppailulta. Jopa raskaana oleva nainen on vapaata riistaa.
Toiseksi Snowpiercer piristää sarjakuvamaisella överiydellään. Tilda Swintonin esittämä koominen sadistitäti voisi esimerkiksi olla napattu suoraan Tylypahkan käytäviltä ja tuntuu suoraviivaiselle allegoriallekin melkoiselta alleviivaamiselta. Swinton kuitenkin revittelee roolissaan niin antaumuksella, että hahmo tuo hilpeää tasapainoa leffan brutaaliuksille. Aivopestyjen lasten, konepistoolilla ampuvan luokanopettajan tai bilevaunussa joraavien piripäiden rinnalla hän ei tunnu edes väärään elokuvaan eksyneeltä. Kuten Ed Harrisin esittämä pääpahis toteaa, junassa selvitäkseen täytyy olla vähän hullu.
Elokuva visuaalinen anti rikkoo myös realismia tarkoituksella. Junan vaunut ovat esimerkiksi kuin kärjistetyn nukkekotimaisia läpileikkauksia yhteiskunnastamme: on kouluvaunu, baarivaunu, parturivaunu, saunavaunu ja niin edelleen.
CGI:lla toteutettu ulkomaailma puolestaan on säilyttänyt ilmeensä varsin hyvin. Tietokone-efektitoteutuksen havaitsee, mutta se ei pistä silmään, sillä lumen peittämässä erämaassa on itsessään jotain epätodellista ja maagista.
Heikoimmillaan Joon-Hon filmi on hieman ennen loppuhuipennusta. Näillä main leffa laahaa, sillä mukaan on ängätty tylsä James Bond -henkinen kätyri, joka seuraa hyviksiä joka paikkaan kiireettömästi mutta itsepintaisesti. Myös viimeisillä kiitoksilla pitkitetty sivuhahmon kuolinkohtaus kuuluu kuluneimpien kliseiden osastolle.
Lopussa Snowpiercer onnistuu tarjoilemaan pari näppärää käännettä. Peruskuvio on silti hyvin arvattava: totta kai vallankumoukselliset uhkaavat päätyä tarjoamaan vain samaa paskaa eri paketissa, ellei koko systeemiä ajeta matalaksi. Harrisin hahmo jaarittelee puolestaan niin pahasti, että katsoja meinaa hautautua ekspositiodumpin alle.
Filmin loppuratkaisu on tavallaan tyydyttävä, vaikka sen implikaatiot ovat hyvin erit kuin Joon-Ho ehkä on tarkoittanut. Ohjaajan itsensä mukaan junan tuhoutumisesta seuraa uusi alku, sillä henkiin jääneet Yona ja Tim selviävät perustamaan ihmiskunnan uudelleen. Hiemankin asiaa ajattelemalla on silti selvää, ettei 17-vuotiaalla tytöllä ja pikkupojalla ole lumierämaassa jääkarhujen armoilla mahdollisuuksia ilman lämpöä tai ruokaa, vaikkei pakkanen enää tappaisikaan sekunneissa. Edes tytön selittämättömät selvänäkijäkyvyt eivät häntä pelasta.
Pessimistisesti tulkittunakaan loppu ei ole silti merkityksetön. Leffan voi ajatella toteavan synkästi, että jos emme opi muodostamaan yhteiskuntia, jotka eivät rakennu sorron ja alistamisen varaan, ihmisten on parempi luovuttaa maapallo eläimille.
Ainoa ongelma tässä tulkinnassa on se, ettei se tee moottorin pysäyttävistä Curtisista ja kumppaneista kovinkaan hyveellisiä, vaikka filmi esittää heidän ratkaisunsa sankarillisena. He pyrkivät pelastamaan kaapatut lapset, mutta tuomitsevat heidät sen sijaan varmaan kuolemaan.
Puutteineenkin Snowpiercer on todella hyvin otteessaan pitävä elokuva. Kiinnostavasti pohjustettu joskin höpsö scifi-idea, jännitteen mainiosti ylläpitävä armoton konflikti sekä silmää iskevä vertauskuvallinen tarinankerronta muodostavat varsin omalaatuisen, vetoavan keitoksen. Erityisesti leffan ensimmäinen kolmannes imaisee matkaansa vastustamattomasti. Vaikka Joon-Hon ohjaustyö ei yllä aivan Mad Max: Fury Roadin kaltaisiin sfääreihin, lopputulos kohoaa vuosikymmenensä parempien toimintapätkien joukkoon.
Kommentit
Lähetä kommentti