Filmiarvostelut

Voisi kuvitella, että elokuva uuden paavin valinnasta on tylsä aihe, etenkin kaltaiselleni ateistille. Toisaalta Fernando Meirellesin Kaksi paavia onnistui terävän käsikirjoituksen sekä erinomaisen näyttelijätyön ansiosta viihdyttämään vuonna 2019 yllättävän tehokkaasti. Siinä missä Kaksi paavia oli lämminhenkinen draamakomedia, Länsirintamalta ei mitään uutta -uudelleenfilmatisoinnista tunnetun Edward Bergerin Conclave on ennemmin mysteerijännäri. Conclaven ironia elokuvana syntyy tietysti siitä, että valtapelit ja vallanhimo jylläävät juuri niiden ihmisten joukossa, joiden paperilla kuuluisi olla kaikkein hurskaimpia. Kirkonpään tittelistä kisaillessa nöyrän esittäminen kuuluu asiaan, vaikka todellisuudessa moni kardinaaleista himoitsee kieli pitkällä korkeinta kruunua. Ja kuten politiikassakin, kaikki eivät jaksa edes esittää. Rinnastukset nykypäivän politiikkaan ovat Bergerin filmissä ylipäänsä selviä. Yksi vahvimmista paavikandidaateista on egoltaan paisunut islaminvastainen va...

The Substance

Miltä kuulostaa sekoitus Darren Aronofskyn Unelmien sielunmessua ja Black Swania, David Cronenbergin Kärpästä sekä Billy Wilderin Sunset Boulevardia? The Substance -kauhuelokuva on kaikkea tätä, sekä lopussaan myös ripauksen verran David Lynchin Elefanttimiestä. Filmi tekee selväksi myös Stanley Kubrick -vaikutteensa, jotka näkyvät muun muassa elokuvan pikkutarkasti mietityssä mutta etäännyttävässä kuvakerronnassa. The Substance alkaa, kun ikääntyneen ex-elokuvatähden, Demi Mooren näyttelemän Elisabethin, tv-sarja lakkautetaan ja hän tajuaa menettäneen loiston päivänsä. Tilanteeseen pitäisi saada korjaus, ja sitä tarjoaa Substance-nuorennuslääke. Se synnyttää naisen kehon sisältä uuden, hänen DNA:hansa pohjaavan nuoren tähtösen. Kroppien välillä pitäisi muistaa loikkia tasaisin väliajoin sekä pitää mielessä, että kahdesta kehostaan huolimatta parivaljakko on yhä yksi ihminen. Nuoruuden kateus saa kuitenkin päähenkilön persoonan rakoilemaan, mistä seurauksena on totta ka...

The Zone of Interest

Tiesitkö, etteivät natsit olleet mitään hirviöitä vaan ihan tavallisia ihmisiä? Oscar-ehdokassuosikki The Zone of Interest vääntää tämän asian rautalangasta kuvaamalla Auschwitzin johtajan, Rudolf Hössin, perheen elämää. Shokkipaljastuksesta syntyy mehukkaan irvokasta elokuvaa, mutta toisaalta filmin koko sisältö on esitelty jo edeltävässä parissa virkkeessä. The Zone of Interestin suurin oivallus on jättää varsinaiset holokaustin uhrien kärsimykset kokonaan näyttämättä. Hössin perhe ui, kalastaa, hoitaa kaunista puutarhaa sekä pitää kutsuja samalla, kun krematorio tupruttaa pihamuurin takana. Vaikutelma on kieltämättä karmiva. Englantilaisen Jonathan Glazerin ohjaaman ja käsikirjoittaman filmin huomattavin piirre on sen äänimaailma. Elokuva alkaa minuuttien pituisella häiriinnyttävällä ambienssilla, joka virittää oikeaan tunnelmaan. Hössien pihapiirin kantautuvat puolestaan vaimeana näkymättömissä pysyttelevien uhrien kammottavat kärsimyshuudot. Leffa hyödyntää runsaasti staattisia l...

Sisällön tarjoaa Blogger