Filmiarvostelut

Tiesitkö, etteivät natsit olleet mitään hirviöitä vaan ihan tavallisia ihmisiä? Oscar-ehdokassuosikki The Zone of Interest vääntää tämän asian rautalangasta kuvaamalla Auschwitzin johtajan, Rudolf Hössin, perheen elämää. Shokkipaljastuksesta syntyy mehukkaan irvokasta elokuvaa, mutta toisaalta filmin koko sisältö on esitelty jo edeltävässä parissa virkkeessä. The Zone of Interestin suurin oivallus on jättää varsinaiset holokaustin uhrien kärsimykset kokonaan näyttämättä. Hössin perhe ui, kalastaa, hoitaa kaunista puutarhaa sekä pitää kutsuja samalla, kun krematorio tupruttaa pihamuurin takana. Vaikutelma on kieltämättä karmiva. Englantilaisen Jonathan Glazerin ohjaaman ja käsikirjoittaman filmin huomattavin piirre on sen äänimaailma. Elokuva alkaa minuuttien pituisella häiriinnyttävällä ambienssilla, joka virittää oikeaan tunnelmaan. Hössien pihapiirin kantautuvat puolestaan vaimeana näkymättömissä pysyttelevien uhrien kammottavat kärsimyshuudot. Leffa hyödyntää runsaasti staattisia l

Good Will Hunting

Usein negatiivisessa sävyssä käytettävä termi, Oscar-syötti, voitaisiin minun puolestani leimata varoitukseksi Good Will Huntingin kaikkien fyysisten kopioiden kansiin. Gus Van Santin ohjaama draama, jonka käsikirjoituksesta Matt Damon ja Ben Affleck pokkasivat akatemiapystin, on nimittäin suurella tähtikaartilla ryyditetty elämää syleilevä hyvän mielen elokuva. Hyvä mieli elokuvasta jää tosin vain niille katsojille, joiden nautintoon jatkuva läpinäkyvä tunteiden lypsäminen, täydellisen epäuskottava päähahmo tai tarinan Hollywood-normeja tunnollisesti seuraava kaavamaisuus ja helposti pureskeltavuus eivät vaikuta. Matt Damonin itsensä näyttelemä filmin päähenkilö, Will Hunting, on sanalla sanoen nero. Ensimmäisenä leffa tuo ilmi hänen matemaattisen luonnonlahjakkuutensa, mutta herran lukuisat taidot eivät rajoitu vain kaavojen pyörittelyyn. Will on nimittäin yleistietämykseltään ja luonnontieteiden tuntemukseltaan da Vincin varjoonsa jättävä l'uomo universale sekä psykologise

The Crown – kausi 1

Kuningatar Elisabet II:n ympärille kietoutuva The Crown on yksi Netflixin läpimurtosarjoista. Show’lla on tosin pieni dilemma: se haluaa kertoa kiehtovan tarinan merkkihenkilöstä, joka eli kuitenkin relatiivisen rauhan aikana ja jolla itsellään ei ollut kummoista valtaa. Muun muassa Frost/Nixonin ja Rushin käsikirjoittajana tunnetun Peter Morganin elämänkerta suhtautuu lopulta päähahmoonsa ja tämän edustamaan instituutioon niin hampaattomasti, että henkilökohtaisesta kronikasta historian myrskyissä kehkeytyy suorastaan tylsä. Jos konflikteja ei muuten saada kaivettua tositapahtumista, The Crown keksii niitä kyllä itse. Jännitteitä esimerkiksi kuningattaren ja hänen puolisonsa prinssi Philipin välillä liioitellaan draaman vuoksi. Matt Smith esittääkin huvittavasti samaa roolia kuin myöhemmin House of the Dragonissa eli vikisevää kuningattaren puolisoa, joka ei tahdo sopeutua uuteen osaansa naishallitsijan määräysvallan alla. Kauden yhdeksi suurimmista kriiseistä muodostuu puolestaan

Sisällön tarjoaa Blogger