Aikuistuminen tuo suuren vallan mukana suuren vastuun – myös ihmisestä itsestään. Sen saa oppia Hämähäkkimies uusimmassa elokuvassaan, Spider-Man: Brand New Day. Vaille ystäviä ja rakkautta jäänyt supersankari hautaa itsensä yksinäiseen työn puurtamiseen, vaikka keho ja mielikin laittavat jo vastaan.
Edellinen Spider-Man-leffa No Way Home toi pahamaineisen ja vihatun Marvel Cinematic Universen multiversumisaagan valkokankaalle. Siitä huolimatta se oli kirjoissani sekä paras siihenastinen Hämähäkkimies- että MCU-filmi. Sen juonen logiikkaa ei auttanut miettiä turhan tarkkaan, mutta tarinassa oli tunnetta ja panoksia. Supersankarigenrelle epätavanomaisesti sillä oli myös jotain sanottavaakin.
No Way Homen lopussa tohtori Strange langetti unohdusloitsun, jonka seurauksena kaikki unohtivat Peter Parkerin henkilöllisyyden, mukaan lukien hänen paras ystävänsä Ned ja tyttöystävänsä Mary Jane. Viisaasti Brand New Day ei nollaa tätä asetelmaa saman tien. Päinvastoin se rakentaa unohdetun Hämiksen kohtalosta keskeisen dramaattisen jännitteensä.
Elokuvan alkaessa Peter on pitänyt jo vuosikausia identiteettinsä salaisuutena läheisiltään. Syy on se vanha tuttu: heidän suojelemisensa. Itsensä eristäneen sankarin päivät ja yöt kuluvat rikollisuutta vastaan taistellessa siinä määrin, että jopa poliisipäällikkö kyselee, pitäisikö miehen välillä huilata.
Mysteerinen telepaatti, joka ottaa newyorkilaisten mieliä hallintaansa, ratkaisee kuitenkin sankarin arvoituksen. Seurauksena päähenkilön rakkaat ovat jälleen vapaata riistaa, mikä totta kai oli väistämätöntä. Onkohan yksikään Hämähäkkimiehen vastustajista koskaan epäonnistunut selvittämään hänen identiteettiään?
Brand New Day vetelee oikeista tunnenaruista. Kun Hämiksen ja MJ:n tiet jälleen kohtaavat, paljastuukin, että naisella on jo uusi poikaystävä. Leffan antagonisti vielä vääntää veistä haavassa kaappamalla MJ:n mielen ja leikittelemällä naisella julmasti. Sankarin sydänsurut kolahtavat myös katsojan tunteisiin.
Elokuvan draama tuskin olisi yhtä vetävää ilman onnistunutta näyttelijätyötä. Vaikka Tobey Maguirea on hankala syrjäyttää ainoana oikeana Hämähäkkimiehenä, äärisympaattista Tom Hollandia parempaa manttelinperijää on vaikea kuvitella. Kahdessa edellisessä Spider-Man-filmissä hieman paitsioon jäänyt Zendaya pääsee puolestaan tällä kertaa loistamaan elämässään eteenpäin siirtyneenä MJ:nä, joka ei ole varma, mitä hänen pitäisi Peteriä kohtaan tuntea.
Hollandin ja Zendayan ohella hyvän tilipussin on tänä kesänä tehnyt Jon Bernthal, joka nähdään leffassa televisiosta tuttuna Tuomari-antisankarina. Kovia otteita suosiva mutta sisältä hieman pehmo Tuomari osoittautuu piristävän toimivaksi sidekickiksi Hämähäkkimiehelle. Kuten The Odysseyssa, myös Brand New Dayssa Bernthal esittää tuttuun tapaan Bernthalia, joskin ekstra-annoksella murahtelua. Mutta mikäs siinä, kun mies on tällaisissa karskin tyypin sivuosissa lyömätön.
Elokuvassa nähdään myös pienissä rooleissa muita MCU-sankareita, kuten Hulk ja uusi Musta Leski. Sadie Sinkin esittämän telepaatin arvasin puolestaan hyvissä ajoin Jean Greyksi, vaikka Ryhmä-X-tietämykseni onkin olematonta. Sarjakuvista tutuista pahiksista mukana taas vilahtavat muun muassa Skorpioni ja The Hand -ninjakultti.
Hahmopaljoudesta huolimatta elokuva ei tunnu täyteen ahdetulta tai MCU:n mainoskampanjalta. Tämä johtuu siitä, että Spider-Man ja hänelle harmaita hiuksia tuottava Grey pysyvät koko ajan tarinan keskiössä. Lisäksi sivuhenkilöitä sidotaan osaksi Hämähäkkimiehelle keskeistä vallan ja vastuun tematiikkaa. Päähahmo, Tuomari, Hulk ja Grey painivat kaikki saman ongelman kanssa: miten varmistaa, että supervoimat eivät tee käyttäjästään ennen pitkää hirviötä?
Vastuunkannon puolesta tosin Greyn hahmo pääsee filmissä kummallisen helpolla. Riippumatta siitä, mitä ohjaaja Destin Daniel Cretton ja käsikirjoittajat Chris McKenna ja Erik Sommers yrittävät syöttää yleisölle, tyttö tappaa päivänselvästi viattomia ihmisiä ja saattaa lukemattomia muita hengenvaaraan. Siksi on hänen alaikäisyytensä huomioidenkin oudoksuttavaa, että elokuvan lopussa hän vaikuttaa saaneensa kaikki syntinsä anteeksi.
Tästä huolimatta Grey kuuluu ehdottomasti MCU-antagonistien parhaimmistoon. Sen lisäksi, että hänellä on sankarin vastustajana perusteltu motiivi, taistelussa häntä vastaan on henkilökohtaisuuden tuntua. Stranger Things -tähti Sink puolestaan todistaa roolissa jälleen olevansa yksi tämän hetken lupaavimpia nuoria naisnäyttelijöitä.
Toimintakohtaukset ovat perinteisesti olleet MCU-elokuvien heikointa antia. Sitä tietokonemäiske on kenties tälläkin kertaa, mutta turpaanvetotuokiot pysyvät sentään siedettävissä mitoissa. Toiminnan taso nousee myös jonkin verran aiempiin MCU:n Spider-Man-filmeihin nähden, sillä Cretton tuo ohjaajanpallilla Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsin tapaista näyttävyyttä yhteenottoihin villeillä kamera-ajoilla.
Supersankarirainoille tavanomaisia kolmannen näytöksen haasteita Brand New Day ei sen sijaan selätä puhtain paperein. Hahmot esimerkiksi pelastautuvat juonen umpikujista laiskimmalla mahdollisella tavalla eli nostamalla voimatasoaan draaman kannalta ratkaisevimmalla hetkellä. Leffa myös tavuttaa teemansa ja sanomansa niin tunnollisesti auki, että sen sisäistävät hekin, jotka myöhemmin vilkuilevat elokuvaa Disney+:sta kännykän pläräyksen ohessa. Lisäksi olen pahoillani, Tramell Tillman, tuolla Severancesta tutulla hymyllä en usko sinua koskaan hyvikseksi.
Katsojan täytyy olla myös valmis sietämään MCU-filmeille tyypillisiä pikkuärsyttävyyksiä. Oli kyse sitten räikeästä BMW-piilomainonnasta tai karmivista kameraan lennähtävistä CGI-puluista, eivät ne popkorn-viihdettä pilaa. Silti tekisi mieli marmattaa epäjatkuvuudesta, kun Holland ilmestyy pukukopista esittelemään treenattua kroppaansa ja poistuu allasosaston ovesta ilman vaatteitaan. Lähtikö Hämis pyyhkeessä kaupungille flengailemaan?
Koska Brand New Daylla on jälleen tarinassaan draamaa, jännitettä sekä kevyttä aikuistumisen tematiikkaa, se kantaa kestonsa, vaikka huipennuksessa seittilingosta uhkaa loppua mämmi kesken. No Way Home vetää yhä Spider-Man-leffoista pidemmän korren, mutta uusin Hämis ampuu itsensä silti MCU-filmien kärkikastiin. Jo vuosia toitotettu supersankarielokuvien kuolema lieneekin yhä ennenaikainen tuomio. Ajan kuluessa yleisön standardit ovat vain kohonneet.
Spider-Man-elokuvien paremmuusjärjestys:
- Spider-Man: No Way Home
- Spider-Man
- Spider-Man 2
- Spider-Man: Brand New Day
- Spider-Man 3
- Spider-Man: Homecoming
- The Amazing Spider-Man 2
- Spider-Man: Far From Home
- The Amazing Spider-Man
MCU-elokuvien päivitetty paremmuusjärjestys:
- Spider-Man: No Way Home
- Avengers: Infinity War
- Thor: Ragnarök
- Captain America: Civil War
- Captain America: The Return of the First Avenger
- Spider-Man: Brand New Day
- Thor: Love and Thunder
- Eternals
- Black Panther
- Doctor Strange in the Multiverse of Madness
- Captain Marvel
- Guardians of the Galaxy Vol. 2
- Deadpool & Wolverine
- Guardians of the Galaxy
- Spider-Man: Homecoming
- Guardians of the Galaxy Vol. 3
- Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings
- Iron Man 3
- Thor
- Iron Man 2
- The Avengers
- Avengers: Endgame
- Iron Man
- Doctor Strange
- Spider-Man: Far From Home
- The Incredible Hulk
- Captain America: The First Avenger
- Thor: The Dark World
- Avengers: Age of Ultron
- Ant-Man
- Black Panther: Wakanda Forever
- Ant-Man and the Wasp
- Black Widow
Kommentit
Lähetä kommentti