Marvel matkaa Kiinan markkinoille. Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings kosiskelee suurta etnistä kohderyhmää, jolle ei ole vielä tarjottu omaa supersankariaan. Harmi, ettei itse leffa ole hääppöinen.
Shang-Chi alkaa lupaavasti. Simu Liun esittämän nimikkohahmon ja hänen parhaan kaverinsa, valloittavan Awkwafinan näyttelemän Katyn, kanssakäyminen on luontevaa. Huumori ei tunnu väkinäiseltä, vaan sopivan arkistelta, kuten Katyn piikitellessä ystäväänsä tämän kömpelöstä feikkinimestä. Parivaljakosta pitää välittömästi.
Kyseessä ei myöskään — onneksi — ole ihan tavanomainen supersankarin syntytarina, jossa ihmetellään huuli pyöreänä uusia voimia. Shang-Chi on nimittäin koulutettu jo etukäteen melkoiseksi kamppailulajitaituriksi.
Poikkeuksellisesti Marvel-elokuvaan onkin eksynyt tällä kertaa aidosti näyttäviä taistelukohtauksia. Martial arts -mättö on ihailtavan fyysistä ja komeasti koreografioitua menoa, joka on vieläpä kuvattu miellyttävän selkeästi. Tarpeettomat leikkaukset eivät katko toimintaa vaan kamera-ajot ovat paikoin varsin näyttäviä.
Tyylikkääseen mätkeeseen nähden on hämmentävää, miten epätasaista filmin visuaalinen anti on. Värien käyttö on esimerkiksi ajoittain kaunista katseltavaa, kuten Shang-Chin isän ja äidin ensimmäisessä kohtaamisessa. Sitä kuitenkin edeltää kammottavan näköinen CGI-autokolari, joka huvittaa muovisuudellaan. Shang-Chin kamppailu sanfranciscolaisessa linja-autossa on puolestaan muuten tyylikästä toimintaa, mutta kun hahmot siirtyvät bussin ulkopuolelle, he näyttävät tietokonepelin välivideoon pudotetuilta.
Elokuvan loppupuolella taas ihmettelin, miten laadukkaita Ta Lon rinnakkaisulottuvuuteen käytetyt efektit ovat Marvel-mittapuulla. Kenties graafikoilla on ollut aikaa hioa juuri leffan viimeistä kolmannesta korona-aikana.
Olisin jopa saattanut nauttia silmänkarkista, jos se suostuisi pysymään taka-alalla. Filmin loppuhuipennus on kuitenkin jälleen puuduttavaa CGI-jyystöä, jossa varsinaiset ihmiset hautautuvat keinotekoisen spektaakkelin jalkoihin ja jossa universumia uhkaava ikiaikainen pahuus taltutetaan vartissa. Olkoon kuinka kivasti animoitua räimettä tahansa, ei sitä kovin kauaa jaksa ihailla, jos mikään ei näytä eikä tunnu aidolta. Ei leffa nimittäin mikään Avatar ole.
Samalla hahmojen heikkoudet käyvät myös ilmi. Shang-Chi paljastuu täysin persoonattomaksi pahvitauluksi eikä Katystakaan saada irti koomista sidekickiä enempää. Naisen kehityskaari tyhjäntoimittajasta sankariksi, joka oppii käänteentekevät jousiammuntataidot puolessa tunnissa, on naurettavan päälleliimattu.
Tarinan latistuminen kasaksi tietokoneanimaatiota, Hollywood-kliseitä ja poseeraamista, on sääli, sillä aineksia olisi parempaan. Pääpahis on kiinnostavasti Shang-Chin isä, jota esittää muun muassa Chunking Expressistä tuttu veteraaninäyttelijä Tony Leung Chiu-wai. Hänen karismaansa nojaten elokuva voisi rakentaa tavanomaisia supersankarifilmejä henkilökohtaisempaa perhedraamaa, mutta kaavamaisen yksiulotteinen käsikirjoitus hukkaa hahmon täysin.
Vaikka esimerkiksi paljon parjattu Thor: Love and Thunder on epätasainen filmi, kyllä minä sellaisen rehdin irroittelun otan minä päivänä tahansa ennemmin kuin yhden näistä lukemattomista copy-paste-tuotoksista uudella Instagram-filtterillä.
MCU-elokuvien päivitetty paremmuusjärjestys:
- Spider-Man: No Way Home
- Avengers: Infinity War
- Thor: Ragnarök
- Captain America: Civil War
- Captain America: Winter Soldier
- Thor: Love and Thunder
- Black Panther
- Doctor Strange in the Multiverse of Madness
- Captain Marvel
- Guardians of the Galaxy Vol. 2
- Guardians of the Galaxy
- Spider-Man: Homecoming
- Shang-Chi and the Legend of Ten Rings
- Iron Man 3
- Thor
- Iron Man 2
- The Avengers
- Avengers: Endgame
- Iron Man
- Doctor Strange
- Spider-Man: Far From Home
- The Incredible Hulk
- Captain America: The First Avenger
- Thor: The Dark World
- Avengers: Age of Ultron
- Ant-Man
- Ant-Man and the Wasp
- Black Widow
Kommentit
Lähetä kommentti