Olin lukioikäisenä kiltti ja ujo poika, joka ei käyttänyt päihteitä ja jolla ei ollut seurustelusuhteita. Siksi minua kiinnosti etukäteen, kuinka hyvin kykenisin samaistumaan Euphoria-menestyssarjan high school -hahmoihin, jotka muun muassa kärsivät huumeriippuvaisuudesta, hankkiutuvat riskialttiisiin irtosuhteisiin, bilettävät rajusti ja viettävät aktiivista seksuaalielämää. Israelilaiseen alkuperäissarjaan perustuvan HBO-hitin laadusta kertoo se, että imeydyin mukaan sen pyörteeseen heti ensimmäisestä episodista alkaen.
Yksi Euphorian vetovoiman syistä on eräs tv-maailman lahjakkaimmista näyttelijäkaarteista. Esimerkiksi Emmy-voittaja Zendaya on ilmiömäinen päähenkilönä, Ruena, joka turruttaa lääkkeillä ja kokaiinilla yleistä ahdistuneisuushäiriötään sekä muita mielenterveysoireitaan. Tähtinäyttelijä on roolissaan autenttisen lumoava, hauska sekä haavoittuvainen. Kerrankin addiktihahmon ei vain odota tylsästi repsahtavan uudelleen paheisiinsa, vaan häntä aidosti myötäelää hänen kamppailussaan riippuvuuttaan vastaan. En suostu uskomaan, etteikö näyttelijätär ollut oikeasti tötsyissä show’n kuvauksissa – sen verran vakuuttavasti hän rooliaan vetää.
Zendayasta ei jää jälkeen Hunter Schafer valloittavan sympaattisena transtyttönä, Julesina, johon Rue rakastuu. Minulla meni suorastaan hävettävän kauan hoksata, että hahmo on sukupuolivähemmistön edustaja, vaikka se sanotaan sarjassa jo varhain ohimennen. Tarinan vahvuus onkin, ettei tätä puolta Julesissa ylikorosteta, mutta hänestä tehdään samalla inhimillinen ja kannustettava henkilö kaikkine vikoineen.
Jacob Elordi puolestaan tekee loistavaa jälkeä vihanhallintaongelmien ja seksuaalisen identiteettinsä kanssa painivana jalkapallojoukkueen pelinrakentajana, Natena. Jossain muussa sarjassa pitkä, komea, vaaraa huokuva, teinipahishahmo, joka on aina tilanteen päällä ja liki jokerimaisen ovela juonija, voisi tuntua epäuskottavalta. Elordi kuitenkin kantaa Natea klassisella Hollywood-karismallaan tehden hänestä kutkuttavasti elämää suuremman.
Sivuosissa nähdään niin ikään onnistuneita vetoja. Sydney Sweeney kohosi sarjassa koko Amerikan seksisymboliksi herkkänä, romanttisena ja kauniina Cassiena, joka ei ole kuitenkaan vailla kätkettyjä demoneitaan. Barbie Ferreira on myös riemastuttava ylipainoisena, kehostaan epävarmana Katina, joka alkaa kokeilla suosiotaan internetin aikuisviihdesivustoilla.
Jos jostain näyttelijöiden kohdalla voi valittaa, niin siitä, että he ovat kaikki hahmojaan silminnähden vanhempia. Toisaalta Euphoria sisältää niin eksplisiittisiä alastonkohtauksia, ettei niitä voisi toteuttaa alaikäisillä esiintyjillä.
Oma kysymyksensä on tietysti, kuinka voyeristista ja arveluttavaa on näyttää runsaasti alastomuutta teineistä kertovassa sarjassa. Nuorten seksuaalisuus on kuitenkin niin keskeinen aihe sarjassa, ettei häveliäisyyskään olisi rehellistä. Show’n kuvaus ei onneksi tunnu missään vaiheessa päälleliimatulta tai mehustelevalta. Se kohtelee alastomuuden suhteen myös sukupuolia tasapuolisesti.
Lukioikäisten hahmojen todentuntuisuuteen luo kenties hienoisen särön heidän järkkymätön ulkoinen itsevarmuutensa ja sanavalmiutensa. Tämä tulkinta voi tosin olla vain omaa suomalaisuuttani. Ehkä ekstrovertit amerikkalaisteinit vain ovat oikeasti tällaisia.
Jokainen Euphorian ensimmäisen kauden jakso alkaa finaalia lukuun ottamatta uuden henkilön esittelyllä ja rakentuu löyhästi tuoreen tuttavuuden varaan. Koko hahmokaartin juonikaaret etenevät kuitenkin tasaisesti. Näin katsoja oppii tuntemaan koko porukan ilman, että tarina pysähtyy missään vaiheessa.
Euphoria rakentuu Ruen kerronnan varaan ja rikkoo usein neljättä seinää. Se korostaa subjektiivista näkökulmaa liukuen usein päiväunimaisen fantasian puolelle. Tehokeinot eivät silti sorru hetkeäkään itsetarkoituksellisuuteen, vaan ne ovat läpeensä nokkelia. Esimerkiksi kun Rue ja Jules suutelevat ensimmäistä kertaa karnevaalipäivän jälkeen, kamera kiertää ympäri sänkyä kuin he olisivat pyörryttävässä tivolilaitteessa.
Omassa luokassaan on sarjan musiikin hyödyntäminen, joka viimeistelee show’n huumaavan tunnelman. Labrinthin hengästyttävä, eteerinen ja useita eri genrejä sekoittava soundtrack siivittää episodit omiin korkeuksiinsa. Tarinalliset ja musiikilliset iskut on onnistuttu ajoittamaan yhteen täydellisesti. Sarjassa kuullaan paljon myös muita artisteja, kuten Beyoncéa, Billie Eilishia ja Arcade Fireä.
Mielikuvituksellisuutensa ja osuvan ihmissuhdekuvauksensa ansiosta Euphoria on parhaimmillaan hervottoman hauska. Nauroin ensimmäistä kautta katsoessani useampaan kertaan ääneen. Esimerkkeinä repäisevistä hetkistä mainittakoon Katin animaatiomuodossa esitetty eroottinen One Direction -fanfic sekä Ruen muuttuminen konkreettisesti yksityisetsiväksi hänen selvittäessään Naten kieroiluja.
Temaattisesti sarjan kaikkia hahmoja yhdistää kivuliaiden asioiden pakeneminen sekä identiteetin etsiminen. He valitsevat usein vaikeiden tunteiden kohtaamisen sijaan otsikon mukaisen välittömän mielihyvän. Tarinan taustalla voi aistia jossain määrin moralisoivan pohjavireen. Koska show suhtautuu kuitenkin henkilöihinsä empatialla, sanoma ei muutu saarnaamiseksi.
Tämä synkkien aiheiden yhdistäminen älykkääseen myötätuntoon on lopulta se tekijä, joka nostaa Euphorian pelkän tasokkaan teinidraaman yläpuolelle. Loistelias näyttelijätyö, erinomaiset hahmot sekä poikkeuksellinen audiovisuaalinen tyylitaju kohottavat show’n aloituksen parhaimmaksi näkemäkseni televisiosarjakaudeksi sitten Successionin ensimmäisen. Huumaava kokonaisuus varmistaa, ettei kahdeksan jakson jälkeen koukussa ole vain Rue.
Kommentit
Lähetä kommentti