Deadpool & Wolverine

Marvelin elokuvauniversumi oli onnistunut junailemaan itsensä pinteeseen ennen Deadpoolia & Wolverinea. The Marvels oli filmihistorian suurin floppi eikä Ant-Man: Quantumaniakaan suoriutunut kaksisesti. Koska yleisön kiinnostus alkoi hiipua, tahtia himmattiin. Vuoden 2024 ainoa MCU-leffa, Deadpool & Wolverine oli pakko-onnistumisen edessä, ja mainoskampanja on ollut myös sen mukainen. Disneyllä voidaan huokaista helpotuksesta, sillä runsas kaksi tuntia kikkelivitsejä ja metakomediaa on saanut jälleen kassakoneet kilisemään.

Ennen Deadpool & Wolverinea olin nähnyt 20th Century Foxin X-Men-universumista ainoastaan ensimmäisen Deadpoolin, X-Men: First Classin sekä Loganin. Deadpoolin vuoden 2016 soolodebyytti onnistui aikanaan vain turhauttamaan, sillä kiroilusta, väkivallasta ja alapäähuumorista koostunut filmi tuntui joltain, mikä saattaisi olla tosi siistiä ehkä 13-vuotiaasta. Kick-Ass teki sitä paitsi saman jo 2013 mutta nauratti enemmän. First Class oli myös kirjoissani hengetön väsäelmä, kun taas hehkutettu Logan tuntui yllätyksettömältä The Walking Dead- ja The Last of Us -pelien mukaelmalta supersankarimaailmaan sijoitettuna.

Deadpool & Wolverine viihdyttää ainakin näitä elokuvia enemmän. Sille jopa nauroin useaan otteesseen, toisin kuin ensimmäiselle Deadpoolille. Koska vuosien 2016 ja 2024 välissä on ehditty elää pahimman hysterian, pöyristymisen ja cancelointi-sekoilujen aikakausi, railakkaan törkeä ja epäkorrekti meno mainstream-supersankaroinnissa tuntuu vaihteeksi kummallisen piristävältä. Maku on huonoa, mutta sen verran harkittua, että tuskin tästä kuitenkaan kukaan järjissään oleva itseensä ottaa.

Onhan pojilla pääosissa myös selvästi hauskaa. Ryan Reynoldsin moottoriturpa alkaa tosin pidemmän päälle uuvuttaa katsojaa yhtä pahasti kuin Wolverinea, mutta Hugh Jackmanin kähinää katselisi vaikka toisenkin pari tuntia.

Toisaalta rainan nimi voisi olla Deadpool & Wolverinen sijaan Pippeli & Paneminen, sillä peniksestä ja penetraatiosta väännetään niin monta identtistä kaskua, että laskuissa sekoaa. Se käy myös selväksi, että Marvel on jo pää niin syvällä omassa perseessä, ettei valoa enää näy. Fox on nyt hankittu Disneyn suojiin, joten sieltä valuneesta immateriaaliomaisuudesta pitää ottaa kaikki ilo irti. Leffa myös vitsailee jatkuvasti MCU:n viime aikojen sakkaamisella, mutta vaikka Marvelin sisällä oman universumin pelastaminen takuulla tuntuu tärkeältä, miksi minun pitäisi elokuvakävijänä välittää?

MCU-filmien tarinat alkavatkin olla niin hataria tekosyitä, että se miltei nolottaa. Olen samaa mieltä kuin Deadpool: multiversumi on ahterista. Kun kaikki on valkokankaalla mahdollista, millään ei loppujen lopuksi ole mitään väliä – ei myöskään tässä elokuvassa. Ja minä sentään pidin Spider-Man: No Way Homesta!

Deadpool & Wolverine syvin opetus on mitä ilmeisimmin se, ettei hyvää IP:tä kannata tappaa. Mitään muuta sisältöä leffalla ei nimittäin ole, ja se suorastaan välttelee sanomasta mistään mitään. Lopussa koetaan perinteinen Marvel-huijaus, jossa nimikkokaksikko on uhraavinaan itsensä, mikä ei takuulla huijaa yhtään ketään. Jos päähahmot edes kuolisivat, se hätkähdyttäisi ja olisi edes jonkinlainen sanoma itseuhrautumisen puolesta.

Nyt koko roska menee sen sijaan korvasta sisään ja korvasta ulos. Sisältöä elokuva olisi voinut repiä vaikkapa epätodennäköisistä sankareista. Esimerkiksi Loganista tutun Laura-tytön “You were always the wrong guy, till you weren’t” -huomiossa on pinnan alla jotain puhuttelevaa. Tämän teeman tutkiskeluun ei kuitenkaan omisteta tippaakaan aikaa, sillä tärkeämpää on esitellä pääkaksikkoa kostyymeissään sekä heittää tulemisläppää.

Toiminnan puolesta filmissä on yksi näyttävä Oldboy-tyylinen taistelukohtaus, jossa muiden universumien Deadpooleja pätkitään turpaan Madonnan Like a Prayerin soidessa taustalla. Muuten leffa keskittyy CGI-verellä läträämiseen sekä miekoilla ja kynsillä viuhtomiseen vailla panoksia. Kuolemattomia sankareita voi nimittäin pahoinpidellä loputtomiin ilman, että edes vaatteet kärsivät.

Jäin odottamaan Deadpool & Wolverinelta jotain huomattavasti repäisevämpää. Nyt oikeastaan kaikki oleellinen elokuvasta nähtiin jo tiivistetysti trailereissa, ja loppu tarjooma on samojen ideoiden venyttämistä. Mielenkiinto alkaa hiipua jo ensimmäisen vartin jälkeen, vaikka välillä naurut irtoavatkin.

MCU-uutuus ei ratkaise myöskään sitä ongelmaa, ettei Disney vieläkään kerro supersankareilla kunnon tarinoita. Sen sijaan meno on edelleen puhdasta onttouttaan kumisevaa fanserviceä. Leffakatsojia voi näemmä huijata 16 vuotta tuuttaamalla aina vain uusia ja uusia hahmoja valkokankaalle poseeraamaan sekä lyöttämällä heitä yhteen erilaisiin kokoonpanoihin. Pelkästään sillä rahan tahkominen käy kuitenkin aina vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Ennustan, että koska fundamentaalista ongelmaa ei ole ratkaistu, supersankariähkyä ei ole myöskään ratkaistu, ja jokainen uusi Marvel-filmi muodostaa ison riskin, kiinnostuvatko katsojat siitä lainkaan.

Joko Disneyn on parempi yrittää alkaa sanoa elokuvillaan jotain merkityksellisempää tai hidastaa filmiensä tahti kertaan vuodessa, mikä kapitalistisessa markkinataloudessa ei takuulla satojen kymmenien miljardien studiohankintojen jälkeen ole innostava optio. Hugh Jackmanissa on toki tähtenä samaa potentiaalia kuin Robert Downey Jr:ssä, joka niin ikään kaivetaan naftaliinista pahikseksi tulevia Avengerseja varten. Mutta kuka jaksaa katsoa ensi vuonna Anthony Mackeyta uutena Captain Americana tai tusinasivuosista kasaan kaavittua Thunderboltsia?

MCU-elokuvien päivitetty paremmuusjärjestys:

Filmiarvostelut

Hae tästä blogista

Deadpool & Wolverine

Kommentit

Lähetä kommentti