Don't Look Up

Netflix on onnistunut tekemään ensimmäisen ilmastonmuutosaiheisen elokuvan, joka on todella tunkeutunut popkulttuurin ytimeen ja saavuttanut massojen suosion. Tämä on ihailtava ja tärkeä saavutus itsessään, minkä vuoksi Don't Look Upin kritisoiminen on hieman hankalaa. Eikö tällöin tule sortuneeksi siihen, mistä leffakin varoittaa, eli sanoman sivuuttamiseen sen ilmaisun vuoksi? Vaikka Adam McKayn ohjaustyö ei olekaan täydellinen satiiri, se on onneksi lajissaan riittävän hyvä, ettei viesti huku epäolennaisuuksiin.

Olen katsonut McKayn edellisistä elokuvista The Big Shortin ja Vicen. The Big Short osui juuri siihen ärsyttävään risteyskohtaan, missä leffan ironia oli tuskaisen alleviivattua, teennäistä ja katsojaa aliarvioivaa, mutta aihe todella kiinnostava ja tärkeä. Vice hoiti tempun huomattavasti paremmin eikä päästänyt katsojaa yhtä helpolla veräjästä.

Siinä missä The Big Shortin ja Vicen tyyli on molemmissa jopa ajoittain kuin rankasti viihteellistetyssä Youtube-opetusvideossa, Don't Look Up luottaa puolestaan yksinkertaiseen allegoriaan. Simppeli vertaus lähestyvän komeetan ja ilmastonmuutoksen välillä on juuri riittävän selkeä, että kuka tahansa pässi hahmottaa sen. Silti se tarjoaa hedelmällisen maaperän irvailulle.

Don't Look Up kärsii paikoittain samasta onglemasta kuin The Big Short siinä, että huumori menee monesti sieltä, missä aita on matalin. Siinä on myös vastaavaa ongelmaa kuin esimerkiksi Spike Leen BlacKkKlansmanissa, että se saarnaa kuorolle ja taputtelee selkään jo valmiiksi samaa mieltä olevia.

Don't Look Upille on silti helpompi antaa nämä ongelmat anteeksi, sillä se ei tunnu vain itseriittoiselta paasaukselta. Katsojan annetaan rauhassa viihtyä pöhkön tarinan kanssa ilman, että olo on, kuin seuraisi ohjaaja-käsikirjoittajan henkilökohtaista ja turhantärkeää manifestia. Tärkeimmillä hetkillään leffa myös onnistuu sanomaan sanottavansa tehokkaasti ja vetoamaan koko katsojakuntaan samanmielisen hymistelyn sijaan.

Peruspremissi kannattelee McKayn hittiä sen alkupuolen. En juurikaan hekotellut vitseille, vaikka kiinnostuneena seurasin, mihin lähtöasetelmasta päädytään. Leonardo DiCaprion muodonmuutoksesta seuraava ihailijamyrsky nauratti, mutta muuten satiiri jää hiukan latteaksi. Trumpia ja Sarah Palinia kanavoiva Meryl Streepin presidenttihahmo tuntuu esimerkiksi todella väsähtäneeltä, sillä vastaava vitsi oli vanhentunut jo Iron Skyssa vuonna 2012. Jonah Hillin kansliapäällikkö on myös niin paksulla tussilla korostettu idiootti, ettei elokuva sillä nokkeluudesta palkintoja voita.

McKayn filmit ovat aina olleet ajan hermoilla, mutta tällä kertaa ihmetyttää se, miten heikosti ajankohtaisista aiheista saadaan irrotettua iskevää huumoria. Ei se, että Jennifer Lawrencen hahmosta syntyy Internet-meemi, ole vielä kovin hauskaa, jos katsojalle näytettävät meemikuvat näyttävät niin laimeilta, ettei niitä kukaan todellisuudessa jakaisi.

Ohjaaja on onneksi ymmärtänyt, että satiirinkin pitää kertoa tarinaa ja sisältää kunnolliset päähenkilöt. DiCaprion ja Lawrencen esittämät tutkijat ovat molemmat taitavien näyttelijöiden tulkitsemia hauskoja hahmoja, joilla on selkeä persoona ja kehityskaari. DiCaprio on hilpeä ujona tiedenörttinä, joka parran ajettuaan kohoaa someajan seksisymboliksi. Lawrence puolestaan vakuuttaa asenteikkuudellaan komeettalöydön tehneenä tuskastuneena tohtoriopiskelijana, joka vajoaa vähitellen kyynisyyteen päättäjien ja median typeryyden edessä.

Loppuaan kohden elokuva kerää kierroksia. Ron Perlmanin esittämä patrioottiastronautti on tosin jo niin överi ilmestys, että hän tuntuu kuin eri leffasta repäistyltä ja kömpelöltä tavalta sulloa asehullu äärikonservatiivi tarinaan. Toisaalta Mark Rylancen näyttelemä Muskin, Bezosin ja Zuckerbergin miljardööriamalgaami on onnistunut hahmo ja kritisoi osuvasti ihmisten lapsellista teknologiauskoisuutta katastrofiuhan edessä. Hänen kauttaan filmi tuo myös kuvaavasti esille sen, miten järjettömästi arvostamme rahan valtaa ihmishenkien ja kaistapäisten riskien kustannuksella.

Fiksusti Don't Look Up ei alennu onnelliseen loppuun. Siinä vaiheessa, kun elokuvan otsikon mukaiset salaliittoteoreetikot ja muut fanaatikot kömpivät koloistaan, absurdi juoni alkaa tuntua kummallisen todentuntuiselta. Lopun täystuhoa on kaiken sekoilun päätteeksi myös harvinaisen tyydyttävä katsoa. En olisi pahoittanut mieltäni, vaikka planeetan päreiksi menoa olisi saatu ihailla hiukan pidempäänkin.

Kaksi kohtausta nousee leffan lopussa ylitse muiden. Toinen niistä on DiCaprion monologi, joka sanoittaa harvinaisen nasevasti yleisellä tasolla sen, mikä maailmamme nykytilanteessa on pielessä. Loppujen lopuksihan hänen hahmonsa puhuu siitä, miten vähän arvostamme järkeä ja asiasisältöä tunteiden ja ulkoisten seikkojen kustannuksella. Tämä on viesti, jota viihdeteoksilta soisi nykypäivänä enemmänkin kuultavan.

Toinen kohtaus on tutkijoiden viimeinen illallinen ennen ihmiskunnan tuhoa. Vuorosana "We really did have everything, didn't we?" on selvästi vedonnut laajasti ihmisiin, kuten myös minuun. Siinä tiivistyy tyhjentävästi ihmiskunnan loputon ylimielisyys luontoa ja tutkittua tietoa kohtaan. Se kuvastaa lisäksi kyvyttömyyttämme arvostaa kaikkea hyvää, mitä olemme toisillemme luoneet, edes sen vertaa, että olisimme valmiita yhdessä varjelemaan sitä.

Kaikkia ilmastonmuutoskriisiin liittyviä olennaisia puolia Don't Look Up ei osaa ottaa huomioon. Kuten monet ovat arvostelleet, elokuva on ensinnäkin hyvin USA-keskeinen, vaikka kyse on globaalista ongelmasta. Toiseksi ympäristöjärjestöjen rooli jää kokonaan huomiotta, vaikka tämä olisi antanut takuulla eväitä nasevallekin pilanteolle. Näin laajan ilmiön suhteen on toisaalta mahdotonkaan huomioida kaikkia sen osa-alueita tasapuolisesti etenkin, kun leffa on jo nykyisellään aavistuksen ylipitkä.

Olen itse asiassa jonkin verran yllättynyt Don't Look Upin kädenlämpöisestä vastaanotosta kriitikoiden keskuudessa. Ei elokuva terävyydessään toki mikään Dr. Strangelove ole, vaikka sellaisiakin vertauksia on esitetty. Jos leffan vaikutus osoittautuu silti konkretian tasolla suuremmaksi kuin yhdenkään varsinaisen uutismedian ponnistelut tähän asti, merkitys voi hyvin olla ihmiskunnalle samaa luokkaa. En täysin usko tähän, koska veikkaan, että elokuva tulee unohtumaan katsojien mielistä todellisia mestariteoksia nopeammin. Aika näyttää, mutta arvostan yritystä.