Sam Raimin kulttiklassikkojatko-osa omalle kulttiklassikkokauhuelokuvalleen Evil Deadille on ennemmin remake tai jopa reboot kuin puhdas jatko-osa. Evil Dead II:n peruskonsepti on täsmälleen sama kuin edeltäjänsä: joukko ihmisiä harhailee syrjäiseen metsämökkiin, loitsu luetaan ääneen Kuolleiden kirjasta, kandarialaiset demonit heräävät eloon ja alkavat possessoida ihmisiä, irtonaisia raajoja seuraa. Tällä kertaa vain kauhua on vähemmän ja (tarkoituksellista) huumoria enemmän.
Evil Dead II:n alku on puhtaasti Bruce Campbellin show. Hänen näyttelemänsä päähenkilö Ash taistelee yksin epätoivoisesti demonisia voimia vastaan, jotka ottavat haltuun hänen tyttöystävänsä. Raimi ei shokkihetkiä säästele tälläkään kertaa, sillä sankari joutuu esimerkiksi leikkaamaan irti oman kätensä. Myöhemmin siihen tietysti liitetään aseeksi ikoninen moottorisaha.
Leffan alkupuoli on hetkittäin aidosti hauska. Nauroin ääneen, kun Ash kamppaili tyttöystävänsä irtopään kanssa. Samoin yhteenotto omaa possessoitua demonista kättä vastaan huvittaa. Mieleenpainuvan maaninen Campbell on myös selkeästi enemmän kotonaan komedisessa filmissä kuin puhtaassa kauhussa, jossa pitäisi teeskennellä aitoa järkytystä ja pelkoa.
Komedian kääntöpuoleksi muodostuu kuitenkin se, ettei Evil Dead II ole likimainkaan niin tunnelmallinen tekele kuin ensimmäinen osa. Vaikka vuoden 1981 Evil Dead kompuroi amatöörimäisen näyttelyn ja pöhkösti käyttäytyvien hahmojensa kanssa, se onnistui silti rakentamaan armottomaan mökkikauhuunsa ahdistavan ilmapiirin. Kakkososa on sen sijaan yhtä slapstick-hassuttelua, jossa tarinaa ja rakennetta on vain nimeksi.
Jo alkuperäinen Evil Dead erottui edukseen kekseliäällä kameratyöskentelyllä sekä käytännön efekteillä. Odottamattomat kuvakulmavalinnat loivat vääristynyttä tunnelmaa, ja metsän läpi syöksyvän demonin silmin kuvattu kamera-ajo lienee edelleen kauhugenren karmivin. Gore-tehosteet, joita avitti paikoittain stop motion -animaatio, ovat puolestaan säilyneet erinomaisesti tähän päivään asti.
Evil Dead II nostaa kamera- ja efektitykittelyn toiseen potenssiin. Valitettavasti lopputulos ei ole yhtä vakuuttava kuin originaalissa. Osa ratkaisusta on edelleen tehokkaita ja tyylikkään näköisiä. Osa taas ei ole kestänyt aikaa lainkaan, kuten Ashin pöhkö ilmalento metsän läpi demonin riepottelemana tai nyrkkitappelu kellarin noitaa vastaan.
Pidemmän päälle elokuva alkaa puuduttaa. Se on käytännössä pelkkää vanhan kertausta kuin Austin Powers -henkisenä parodiana alkuperäisestä. Väkivaltahassuttelullekaan ei jaksa hekotella kuin leffan ensimmäisen kolmanneksen, sillä sen jälkeen vitsi tuntuu jo väsähtäneeltä ja kunnolliset punchlinet puuttuvat — Ashin nyrkkien puhumista lukuun ottamatta. Asiaa ei auta, vaikka läträttäisiin litrakaupalla tekoverta.
Mitään erityistä tarkoitusta Evil Dead II ei tunnukaan palvelevan. Jo ensimmäinen elokuva tarjoaa enemmän kuin riittävästi (tahatonta) huumoria kaljoitteluleffan tarpeisiin. Kokonaan uutta lähtöasetelmaa leffa olisi vähintään kaivannut. Army of Darkness kiinnostaakin minua jatko-osana sikäli, että se on jotain ihan erilaista sarjan muihin osiin nähden.
Kerettiläisesti väitän, että mökkikauhun iteraatioista paras on vuoden 2013 Evil Dead. Se ottaa alkuperäisen filmin kuristavan ilmapiirin mutta kitkee pois amatöörimäisyydet. Lisäksi se sekoittaa mukaan annoksen pikimustaa huumoria, joka ei kuitenkaan mene pelleilyksi tai syö lainkaan kauhutunnelmaa.
Kommentit
Lähetä kommentti