Sam Raimin kulttiklassikko The Evil Dead on kuuluisa häpeilemättömästä gorestaan ja monien kauhutropejen innoittamisesta. Leffaa katsoessa on hauska bongailla, mitä kaikkea yksityiskohtia muun muassa The Cabin in the Woods on poiminut siitä parodiaansa. Eikä sitä käy kieltäminen, että filmin verellä läträäminen kaikkine kekseliäine käytännön efekteineen on todella mehukasta.
The Evil Deadin syksyisessä metsämökkimiljöössä on jotain, joka vetoaa suomalaiseen mielenmaisemaan. Päätin myös itse katsoa elokuvan mökkireissulla, jotta pääsen oikeaan tunnelmaan. Ympäröivä painostava luonto on leffan kiehtovin uhka.
Raimin indie-elokuvaan valikoitui joukko kokemattomia näyttelijöitä, kuuluisimpana heistä Bruce Campbell, ja tämä myös näkyy. Näyttelijätyö on parhaimmillaankin jäykkää, heikoimmillaan puisevaa. Hahmojen reaktiot tapahtumiin tuntuvat suorastaan aneemisilta.
Filmin uskottavuutta ei erityisesti auta se, että leffan nuoret käyttäytyvät kauhugenrelle tyypillisen epäloogisesti. Täysin päivänselvät merkit siitä, että jotain karmivaa on tapahtumaisillaan, ohitetaan ja jätetään kertomatta muille. Ryhmän jäsenet vaeltelevat omillaan metsään mystisten äänten perässä ja harhailevat pois toistensa näköpiiristä eri huoneisiin, vaikka tilanne huutaisi yhteisvoimin vaaraa vastaan varautumista. Huvittavana puolena Campbellin näyttelemä päähenkilö Ash on myös valmis pätkimään possessoitua tyttöystäväänsä turpaan varsin matalalla kynnyksellä.
Komiikka on muutenkin elokuvassa vahvasti läsnä, vaikka kuvasto on ajoittain jopa nykykatsojalle melko ilkeän näköistä. Campbell on tosin väittänyt haastatteluissa, että huumori on tahatonta, mitä on vaikea uskoa. Joka tapauksessa kieli poskessa -luonteestaan johtuen leffa sopii mainiosti porukalla kaljoitellen katsottavaksi.
Muutamissa yksityiskohdissa leffa poikkeaa genrensä konventioista, vaikka onkin yksi niiden rakentajista. Viimeisen tytön sijaan eloon jää esimerkiksi viimeinen poika, joka vieläpä joutuu omilleen varsin varhaisessa vaiheessa elokuvaa. Kameratyöskentely, kuvakulmat ja leikkaukset on myös toteutettu lajityypin keskimääräistä edustajaa huomattavasti tyylikkäämmin ja kekseliäämmin. Filmin taustatarinan ilmeiset Lovecraft-vaikutteet
The Evil Dead ei ole samalla tavalla ajaton ja vaikuttava selviytymiskauhun klassikko kuin vaikkapa Night of the Living Dead tai Texasin moottorisahamurhat. Poskettoman hurmeisesta menosta huolimatta se on kiinnostava ennemmin lajityyppinsä merkkipaaluna kuin aikaa kestäneenä mestariteoksena. Silti sopivan tiivis kesto ja metsän keskelle sijoittuvien verikekkereiden estetiikka tekevät siitä edelleen katsomisen arvoisen.
Kommentit
Lähetä kommentti