Twilight- sekä Scott Pilgrim vastaan maailma -elokuvista tunnetun Anna Kendrickin ohjaama ja tähdittämä Woman of the Hour ilmestyi lokakuussa Yhdysvaltain Netflixissä mutta pääsi meillä teatterilevitykseen. Kehuja niittänyt, tositapahtumiin perustuva sarjamurhaajatrilleri rikkoo genrensä kaavoja parillakin tavalla, mutta kärsii toisaalta samasta modernien feminististen teosten saarnaavuudesta kuin esimerkiksi Barbie, The Substance, Lupaava nuori nainen sekä kauhufilmi Barbarian.
Woman of the Hourin ytimessä on Rodney Alcala, joka tuomittiin 70-luvulla suorittamastaan viiden naisen murhasta. Uhrien todellinen määrä on jäänyt kuitenkin tuntemattomaksi ja arvioidaan, että Alcala on saattanut tappaa yhteensä jopa 130 ihmistä. Hänet pidätettiin ja tuomittiin ensin lapsen pahoinpitelystä ja myöhemmin alaikäisen hyväksikäytöstä, mutta tutkimuksessa tehtyjen virheiden vuoksi hän pääsi vapaalle jatkamaan murhia. Kesken surma-aaltonsa Alcala esiintyi myös The Dating Show -deittiohjelmassa.
Kiinnostavasti Woman of the Hour ei pidä sarjamurhaajaansa millään tavalla pimennossa, vaan esittelee miehen sekä hänen sairaat taipumuksensa heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen. Leffa seuraa, miten Alcala houkuttelee ansaan useammankin uhrinsa. Viisaasti henkirikoksilla ja raiskauksilla ei silti sorruta mehustelemaan, vaan tilanteista onnistutaan luomaan karmivia näyttämällä mahdollisimman vähän.
Alcala on filmillä kuin verenhimoinen, egoltaan paisunut ja katkeroitunut pick up -artisti. Hän osaa olla uhrejaan kohtaan hurmaava ja valloittava tiettyyn pisteeseen asti. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun kemiat eivät kohtaa tai viettely menee pieleen, hän hoitaa homman loppuun väkivalloin. Yhdenmukaisuus pelimiesten kanssa tuntuu kylmäävältä viimeistään silloin, kun Alcala toteaa: “I always get the girl.” Ainoa ihminen, jonka kanssa tappaja lopulta löytää aidon yhteyden, paljastuu puolestaan hänen turmiokseen.
Kendrick itse näyttelee elokuvassa Sheryl Bradshawia (tosielämässä Cheryl Bradshaw), joka osallistuu deittishow’hun vauhdittaakseen paikoilleen polkemaan jäänyttä Hollywood-uraansa. Sheryl valitsee ohjelman kolmesta mieskandidaatista lopulta Alcalan, jonka kanssa hän päätyy treffeille. Tärskyt muuttuvat kuitenkin nopeasti häiriinnyttäviksi.
Woman of the Hourin erottaa lajityyppinsä leffoista useampikin seikka. Sen lisäksi, että murhaaja saa paljon valkokangasaikaa, Bradshaw on itse puolestaan vain yksi monista tappajan kiikariin joutuvista naisista. Lineaarisen lähestymistavan sijaan elokuva loikkii myös ajassa epäkronologisesti. Tositapahtumiin perustuvana kertomuksena se voisi olla vaikuttava true crime -teos, jos se vain malttaisi pysyä tosiasioissa eikä aliarvioisi katsojaansa.
Alleviivatakseen sanomaansa Kendrickin ohjaustyö valitettavasti sortuu laiskaan ratkaisuun ja tekee jokaisesta mieshahmostaan ilkeän, ylimielisen, tyhmän tai kaikkia näitä. On toki selvää, että ennen vanhaan vallitsevat asenteet showbisneksessä olivat seksistisiä ja ettei virkavalta ottanut kuulustelemiaan naisia riittävän vakavasti Alcalan suhteen. Elokuva kuvaa miehet kuitenkin niin kärjistetyn kamottavina, ettei se enää tunnu edes uskottavalta vaan sarjakuvamaisen karikatyyriselta. Esimerkiksi todellisessa The Dating Show -jaksossa, jossa Alcala esiintyi, kaksi muuta kilpailijaa eivät tietenkään olleet umpitollo ja limainen seksisti kuten valkokankaalla. Totuus ei kuitenkaan sopisi Kendrickin välittämään maailmankuvaan.
Bradshawin päähahmo esitetään filmillä sitä vastoin loputtoman älykkäänä, nokkelana, sivistyneenä ja tiedostavana naisena, jota yhteiskunta pyrkii tukahduttamaan. Jälleen varsinaisesta deittishow’n jaksosta voi sen sijaan todentaa, ettei todellinen Bradshaw suinkaan esimerkiksi näsäviisastellut ja suolannut itseään pöhkömpiä miesraukkoja ohjelman aikana.
Ylipäänsä leffasta on helppo osoittaa etukäteen tarkistamattakin, mikä on totuudenmukaista ja mikä sepitettä. Sen verran vahvasti nykyfeministien riemuksi käsikirjoitetuilta sen miesten demonisointi tuntuu.
Elokuva olisi teoksena vahvempi ilman tällaisia läpinäkyviä katsojan manipulaatiopyrkimyksiä. Se käsittelee nimittäin aitoja seksismiin liittyviä ongelmia, kuten naisten esineellistämistä, vähättelyä sekä tietysti heihin kohdistuvaa väkivaltaa. Kuvaavasti leffan ensimmäinen uhri toteaa, että vaikka hänen äitinsä varoitti Alcalasta, hän selitti itselleen, että keneen tahansahan kumppaniin sisältyy riskejä. Rivien välistä on luettavissa surullinen asioiden laita: jokainen mies on naiselle riski.
Tarpeeton kärjistäminen ei sentään kaada Woman of the Houria. Filmi on siitä huolimatta mukaansa tempaava jännitysnäytelmä, joka rikkoo sarjamurhaajakertomusten totuttua rakennetta. Vaikka syyllisen kasvot tehdään tutuksi katsojalle alusta asti, kohtauksista muodostuu parhaimmillaan hyytäviä. Vuoden toiselle kehutulle sarjamurhaajaleffalle, Longlegsille, Kendrickin elokuva ei silti pärjää.
Kommentit
Lähetä kommentti