Lämmittelynä vuoden kauhuhitti Obsessionille päätin katsoa yhden nuoren menestysohjaaja-käsikirjoittaja Curry Barkerin YouTube-lyhytelokuvista, joista hän on alun perin tullut tunnetuksi. Hakutoiminnolla ensimmäisenä vastaan osui vuoden 2023 The Chair.
Tästä pätkästä lahjakkuutta ei vielä tunnista. Ilman tietoa tekijästään amatöörimäinen tekele olisi jäänyt kesken ensiminuuteillaan. YouTube-kauhulyhäreiden joukossakin se edustaa heikkoa osastoa.
The Chairissa pelkoa herättää nimensä mukaisesti tuoli, jonka epäonninen Reese-päähenkilö poimii matkaansa kadun varrelta. Omituisuudet alkavat, kun kotona tuolille istuessaan Reese ponnahtaa ajassa viikon eteenpäin muistamatta lainkaan, mitä välillä on tapahtunut. Sen jälkeen asiat saavat yhä oudompia käänteitä.
Barkerin elokuva on kankea alusta alkaen. Kömpelöt näyttelijät yrittävät turhaan saada eloa väkinäisiin vuorosanoihin, kun Reese ja hänen tyttöystävänsä, Julie, kinastelevat tyhjänpäiväisesti uudesta kalusteesta. Kamera sahaa edestakaisin hahmojen välillä, ja kohtaukset tuntuvat tuskastuttavan mekaanisilta.
Leffan konsepti on alusta asti pöhkö. Sen sijaan, että Reese epäilee aikaloikkauksen syypääksi tuolia, hänen luulisi ensi töikseen hakeutuvan lääkärin pakeille tutkimuksiin. Ja jos mies uumoilee tuolin tietävän jotain pahaa, miksi hän jättää sen yöksi sänkynsä viereen? Miksi hän tyytyy kääntämään mööpelin vain ympäri, eikä kiikuta sitä toiseen huoneeseen?
Yksi onnistuneen näyttelytyön pilkahdus lyhärissä sentään nähdään. Kun keskellä yötä tuolille ilmestyy hyytävä vanhus, joka herättää Julien kirkumaan, tyttöystävän äkillinen muutos kauhistuneesta mairean hymyileväksi on häiriinnyttävä. Tämä on filmin ainoa hetki, kun se onnistuu missään kauhua muistuttavassa.
Loput elokuvasta koostuu joukosta yhteen muussattuja epäkoherentteja ideoita. Ne saavat aikaan vain tahatonta huumoria samaan tapaan kuin The Room -klassikkokalkkuna, mutteivät yhtä mieleenpainuvasti. Kun Julie ilmoittaa yhtäkkiä vetäytyvänsä kylpyhuoneeseen masturboimaan tai kun asuntoon saapunut vanhempi etsivä pimahtaa ramboilemaan aseensa kanssa, en voinut kuin nauraa.
Leffa vihjaa sivulauseessaan, että se on yliluonnollisen sijaan kenties ennemmin kuvaus mielenterveysongelmista – esimerkiksi Alzheimerin taudista. Siinä on nimittäin piirteitä, jotka muistuttavat Anthony Hopkinsin tähdittämää Isä-elokuvaa.
Tässä suhteessa Barkerin hengentuotos eroaakin valtaosasta YouTube-kauhukyhäelmiä, sillä pelkkien säikäytysten sijaan se kehkeytyy abstraktiksi ja moniselitteiseksi. Valitettavasti toteutus on niin puolivillainen, ettei filmi innosta syvällisempään teorisointiin. Elegantit tulkinnat antaisivat leffalle enemmän tunnustusta kuin sen käsikirjoitus ansaitsee.
En ole toviin tuhlannut yhtä heikon virityksen kanssa aikaani kuin The Chairin. Se saa alle puolen tunnin kestonsakin tuntumaan hämmentävän pitkältä. Toivon tosissaan, että Obsession on aivan toista kalipeeria ja tämä tuotos vasta aloittelevan elokuvantekijän hapuilevaa harjoittelua. Youtube-kauhupätkistä suosittelen ennemmin vaikkapa vuoden 2013 Lights Outia: vaikka senkään päähahmoa ei voi kehua loogisesta käytöksestä, se on sentään genressään tehokas ja napakka.
Kommentit
Lähetä kommentti