Audition

Jo ala-astevuosinani Takashi Miiken tunnetuimmalla ohjaustyöllä oli maine. Isot pojat osasivat kertoa, että Kill Billit ovat silmittömän väkivaltaisia ja Requiem for a Dream tekee pahaa katsoa, mutta raaimman leffan titteliä piti hallussaan Audition. Sitä katsoessa kuulemma oksennus lentäisi. Näin reipas parikymmentä vuotta myöhemmin otin haasteen vastaan!

Audition kertoo nimensä mukaisesti koe-esiintymisestä. Päähenkilö Ayoaman vaimo kuolee, joten hänen filmituottajaystävänsä järjestää leskimiehelle keinon tavata nuoria kuumia sinkkunaisia. Ystävä junailee Ayoaman tuottamansa elokuvan casting-prosessiin tarkastamaan näyttelijätärkandidaatteja. Siellä mies hullaantuu Asami-nimiseen naiseen ja kontaktoi tämän myöhemmin puhelimitse.

Miiken elokuvassa ihailtavaa on, miten verkkaisesti ja arkisesti se rakentaa tunnelmaansa. Vaikka leffan loppupuolesta ei olisikaan spoilaantunut, tekee filmi vähitellen selväksi, että jokin on Asamin kohdalla vinossa. Ayoama ei voi uskoa hyvää onneaan, miten hänet hurmannut kaunotar paljastuu puhtoiseksi lumihiutaleeksi, jolla ei ole muita miehiä elämässään ja joka lankeaa saman tien liehittelijänsä pauloihin. Eikä sitä usko katsojakaan.

Auditionin hiuksianostattavimmat hetket ovat niitä, jolloin Asumin pimeä puoli alkaa raottua. Elokuvan ehdottomasti mieleenpainuvimmassa kohtauksessa nainen odottaa kotonaan epäilyttävän kärsivällisesti Ayoaman soittoa. Puhelimen piristessä hänen huulilleen nouseva virne kertoo, että tilanteessa on jotain kieroa. Yhtäkkiä taustalla makaava säkki liikahtaa hyytävän äänen saattelemana paljastaen, että sen sisällä on vangittu ihminen. Säikäytys on arvaamaton ja kohtauksen tunnelma – kaikesta aiemmin nähdystä poiketen – karmiva.

Eniten huomiota filmissä on kuitenkin herättänyt sen pahamaineinen viimeinen kolmannes. Siinä Asumi murtautuu Ayoaman taloon, huumaa päähenkilön ja alkaa kiduttaa tätä kammottavilla tavoilla.

Miike ei säästele väkivallan graafisuutta, sillä metallipiikkien työntäminen vatsaan ja silmien alle on ilkeää katsottavaa. Puklu ei kuitenkaan lentänyt. Siinä vaiheessa, kun jalkaa leikataan hymyssä suin, mennään jo pikimustan huumorin puolelle.

Huipennus on tehokas. Murhanhimoisiksi koston enkeleiksi paljastuvia, hyväksi käytettyjä naisia on nähty viihteessä kuitenkin myöhemmin niin monesti, että tietty tuoreus siitä on kadonnut. Vastaavankaltaisen asetelman sisältävistä filmeistä mieleen muistuvat ainakin Dogville, The Girl With the Dragon Tattoo sekä Gone Girl. Lisäksi leffan twisti on paljastettu vuosien aikana niin moneen kertaan, ettei shokkiarvo varmasti ole yhtä korkea kuin aikanaan.

Lopetusta voi tulkita monella tavalla. Miike itse on tyrmännyt näkemykset siitä, että kidutusjakso olisi vain asemaansa hyväksikäyttäneen Ayoaman syyllisyydentuntoinen uni, jota hän muistelee kosittuaan ihastustaan. Ymmärrän ohjaajan vastahakoisuuden, sillä päättyyhän elokuva nimenomaan kuolevan Asumin viimeisiin sanoihin kidutussession jälkeen. Tämä vihjaisi, että sadistinen episodi on todellinen.

Toisaalta mielestäni unitulkinta on tarinankerronnan näkökulmasta kiehtovampi. Päästään pipi murhaajanainen ei ole järin uskottava skenaario eikä elokuvan tapahtumaketju sellaisenaan kovin realistinen. Kliimaksin paljastuminen uneksi viestisi sen sijaan, ettei tarinan ydin ole niinkään kosto, vaan se, että Ayoama tietää tekevänsä väärin mutta uskottelee itselleen toisin.

Koko Auditionin pointti onkin miesten ja Japanin patriarkaalisen yhteiskunnan suhtautumisessa naisiin. Miehet esineellistävät naisia ja valikoivat heidät kuin karkkikaupasta. He ovat ihastuvinaan heihin ihmisinä mutta tosiasiassa jahtaavat idealisoitua edustusvaimon ja seksinuken yhdistelmää, jonka haaviin saamiseksi kaikenlainen vilppi on sallittua.

Ayoama on elokuvan päähahmona itse asiassa aika reppana. Uutta rakkautta etsivän lesken pitäisi teoriassa herättää sympatiaa. Leffa ei kuitenkaan esitä häntä tippaakaan samaistuttavassa valossa. Hän näyttäytyy sen sijaan epävarmana ja agendaansa jatkuvasti mielistelevän ulkokuoren alle hautovana hyypiönä. Täydellinen nice guy siis.

Jos Audition ilmestyisi tänä päivänä, sen sanoma voisi tuntua saarnaavalta. Yksipuolisesta miesten pahuuden ja naisten uhriaseman toitottamisesta on nimittäin tullut sen verran helppoa ilmaisten aplodien keruuta, että tarinankerrontana se tuntuu nykyään vain laiskalta.

Vuonna 1999 näin ei kuitenkaan ollut, sillä patriarkaatista paasaaminen ei ollut kulttuurisotien valtavirtaa. Miiken filmi on siis edellä aikaansa, sillä se kiinnittää huomion todellisiin ongelmakohtiin, joista ei tuohon aikaan käyty vielä laajaa julkista keskustelua.

Ohjaaja itse ei miellä teostaan kauhulajityypin edustajaksi, mutta länsimaisin silmin katsottuna kaikki laadukkaan kauhun tunnusmerkit täyttyvät. Onnistuipa leffa käynnistämään yhden alagenren eli kidutuspornon buuminkin. Ei yhtään huonoja saavutuksia yhdeltä elokuvalta.