Tylsänpulleaan Elät vain kahdesti -rutiinisuoritukseen verrattuna viimeinen Sean Conneryn James Bond -elokuva, Timantit ovat ikuisia, viihdyttää hölmöydellään. 41-vuotias, rooliinsa tässä vaiheessa jo kyllästynyt Connery on kasvattanut hiukan mahaa ja harmaita hiuksia näyttäen ennemmin 50-vuotiaalta. Tuskin tekijätkään ovat voineet ottaa hahmoa tosissaan enää minään maskuliinisuuden ruumiillistumana.
Kun Bond puhuu vastustamattomasta charmistaan, se aiheuttaa ruudun toisella puolella lähinnä huvittuneisuutta: setämies kuvittelee itsestään liikoja. Leffan koomisimpiin hetkiin kuuluu agentin kamppailu kahta bikineissä keikistelevää voltteja loikkivaa naisvartijaa vastaan. Kompuroiva 007 näyttää siltä, että hän saisi tosielämässäkin pataansa.
Elokuva ei suhtaudukaan itseensä liian vakavasti. Tällä kertaa mukaan on saatu kirjoitettua oikeasti hauskoja onelinereita ja kaksimielisiä heittoja, jotka irroittavat naurut, kuten seuraava 007:n sananvaihto Lana Wood -povipommin näyttelemän Plenty O'Toolen kanssa:
- Hi, I'm Plenty!
- Of course you are.
Toinen merkki filmin kepeästä luonteesta on kohtelias homokätyrikaksikko herra Wint ja herra Kidd, jotka surmaavat uhrinsa mitä monimutkaisimmin keinoin vailla kiireen häivää. Parivaljakko on korni mutta oudon persoonallinen lisä elokuvaan, minkä vuoksi heidän hoopon teemamusiikin säestämiä edesottamuksia seuraa huvittuneena.
Leffan alkupuolelle on myös kehitelty kelvollista toimintaa ja jännitystä. Bondin lukitseminen tuhkausuuniin liukuvaan arkkuun tuntuu aidosti ahdistavalta, kun liekit humahtavat täyteen loimuunsa. Pakomatka kuumönkijällä pitkin aavikkoa on taas juuri sopivan kieli poskessa toteutettu kohtaus. Varsinainen Ford Mustang -takaa-ajo Las Vegasin kaduilla tarjoaa puolestaan komeata kaahausta, vaikka sen kruunaava stuntti kahden renkaan tasapainoiluineen meneekin jo täysin överiksi.
Yllättävän toimivasta alkupuoliskostaan huolimatta filmi lässähtää pahasti loppua kohden. Pituutta on jälleen aivan liikaa, sillä tarina ei yksinkertaisesti kanna venytettyä kahden tunnin kestoa. Toiseksi miellyttävän maanläheisenä alkava juoni paisuu jälleen uuvuttavaksi Spectren maailmanvalloitussuunnitelmien ehkäisyksi avaruuslasereineen sekä vanhentuneine erikoisefekteineen.
Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että leffan alussa tapettu Blofeld on tosiassa edelleen elossa ja ottanut Willard Whyte -miljardöörin identiteetin. Pidän Charles Graysta hahmon uutena näyttelijänä, mutta Spectreä jahdataan jo kuudennen elokuvan verran. Joko olisi aika vaihtaa antagonistia?
Erikoisesti filmi ei millään tavalla huomioi sitä, että Blofeldin motiivit kesken kylmän sodan ovat yllättävän hyvää tarkoittavat. Miehen mielessä on nimittäin käytännössä maailmanrauha Watchmenin tohtori Manhattanin tyyliin. Hän vaikuttaa miltei enemmän hyvikseltä kuin häntä estämään pyrkivät suurvallat!
Vaikka Timantit ovat ikuisia tuntuu käsikirjoitukseltaan aavistuksen aiempia Sean Conneryn Bondeja terävämmältä, tässä vaiheessa lienee ollut jo kaikille selvää, että päätähden osalta kaikki mehut on puristettu – ainakin ennen Never Say Never Againin comebackia. Lupaavan hilpeästä alustaan huolimatta elokuva sulaa puolivälistään eteenpäin melkoiseksi sekamelskaksi.
Päivitetty Bond-elokuvien paremmuusjärjestys:
- Salainen agentti 007 ja tohtori No
- Casino Royale
- Pallosalama
- Salainen agentti 007 Istanbulissa
- Timantit ovat ikuisia
- Elät vain kahdesti
- Quantum of Solace
Kommentit
Lähetä kommentti