Studio Ghiblin filmeistä Porco Rosso on kenties mielipiteitä jakavin. Kukaan ei liene eri mieltä siitä, että elokuva on upean näköinen. Monet kritisoijista toisaalta missaavat, mistä tarinassa on todella kysymys.
Porco Rosso sijoittuu Adrianmeren kuvankauniisiin maisemiin. Eletään ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa ja fasismin nousua Italiassa. Ilmapiraatteja jahtaava vesitasolentäjä Marco on muuttunut kirouksen seurauksena siaksi, ja kutsuu itseään nyt Porcoksi. Pakkaa saapuu sekoittamaan amerikkalainen lentäjä-ässä Curtis, jonka ilmarosvot palkkaavat avukseen.
Miyazakin ensimmäisen ysärileffan juoni on varsin suoraviivainen ja vaiheiltaan arvattava, mistä sitä voi toki arvostella. Porco ja Curtis päätyvät lopulta ottamaan toisistaan mittaa suuressa lentotaistelussa, kuten ennakoida saattaa. Asetetaanpa panokseksi vähemmän yllättäen myös kauniin nuoren naisen suostumus avioliittoon. Pinnan alla on meneillään kuitenkin enemmän kuin tapahtumat paperilla antavat ymmärtää.
Porcon kirouksen syytä ei koskaan suoraan kerrota, mutta elokuva vihjaa, että sen taustalla on selviytyjän syyllisyyden tunne. Possun ystävät nimittäin lakosivat sodassa hänen ympäriltään kuin kärpäset. Hän on katkeroitunut ja verhoaa traumat juron maskuliinisen ja sulkeutuneen kuorensa alle. Tilannetta ei korjaa suudelma, kuten sian aputyttö Fio uumoilee, mutta kenties itselle anteeksi antaminen voi sen tehdä.
Päähenkilön ohella koko fasismin vallan alle vaipuva Italia kärsiikin filmissä sotakrapulasta. Totalitarismia sankari ei kuitenkaan suvaitse. "Mieluummin sika kuin fasisti", hän toteaa.
Etäännyttäessään itsensä muista Porco toisaalta kohtelee naisia seksistisesti eikä kykene osoittamaan tunteitaan. Miehen ja sian välille yhtäläisyysmerkkien vetäminen on tietysti selkeä metafora, jonka hahmo jopa toteaa itse ääneen.
Vaikka lentäjä-ässät kilpailevat naisista, Miyazaki tekee kuitenkin hienovaraisesti selväksi, että elokuvan leidit ovat kypsempiä ja itsenäisempiä kuin lapselliset, nyrkkien voimalla ongelmansa ratkovat, emootiovammaiset miehet. Ei ole vahinko, että esimerkiksi Curtis on hahmona ylpeilevä houkka tai että leffan huvittavat merirosvot ovat yksiä tomppeleita, kun taas Fio on rohkea, vahvatahtoinen ja nokkela.
Elokuvan visuaalista ilmettä on mahdoton olla ihailematta. Sininen meri ja taivas valtaavat kuvapinta-alan ja määrittävät huikeaa värimaailmaa. Kaikki liike hahmoja ja lentokoneita myöten on animoitu loisteliaasti. Myös kamera-ajot ovat sellaisia, joita piirroselokuvissa harvoin näkee. Leffa uskaltaa lisäksi revitellä vanhan ajan esikuviensa malliin ja rikkoa realismia, jos se palvelee ilmaisua.
Kaiken kaikkiaan Ghiblin eloon loihtima Italia on aivan älyttömän nättiä katsottavaa. Jokainen kuva on kliseisesti todeten kuin maalaus. Ja minuun animaatio yksin harvoin onnistuu tekemään vaikutuksen! Joe Hisaishin musiikkiraita luo merellisiin näkymiin myös kaunista surumielistä haikeutta.
Jos Naapurini Totoro onkin edelleen listallani Miyazakin ja hänen studionsa paras elokuva, olkoon Porco Rosso sitten kaunein. Se kohoaa listallani ohjaajan muistettavimpien töiden joukkoon. Mietin itsekin ensin, miten lentävästä possusta saa oikein kiinnostavan elokuvan aikaiseksi. Näemmä helposti osaavien tekijöiden käsissä.
Näkemäni Miyazaki-elokuvat paremmuusjärjestyksessä:
- Naapurini Totoro
- Porco Rosso
- Henkien kätkemä
- Tuulen laakson Nausicaä
- Liikkuva linna
- Prinsessa Mononoke
- Laputa
- Ponyo rantakalliolla
Kommentit
Lähetä kommentti