Roger Mooren ensimmäinen Bond, Elä ja anna toisten kuolla, on melkoinen kalkkuna. 70-luvun blaxploitation-leffoista vaikutteita ottava filmi tuntuu laajasta mustien näyttelijöiden kaartistaan huolimatta lähinnä rasistiselta. Itse tarinassa ei ole mitään järkeä, ja pääpahis on aivan tautisen lattea. Moore itse osoittautuu myös näkemistäni Bondeista vähiten karismaattiselta.
Elä ja anna toisten kuolla alkaa Paul McCartneyn klassisella nimikkobiisillä, joka on koko leffan paras yksittäinen asia. Biisiä myös kierrätetään erilaisina variaatioina läpi elokuvan. Itse intro puolestaan on aivan kammottavaa soopaa, mikä kertoo täsmälleen, mille tasolle odotukset kannattaa asettaa.
Moore on Bondina jonkinlainen sekoitus Connerya ja Lazenbya. Connerylta otetaan limaisuus ja seksismi muttei skottimiehen särmikkyyttä. Olemuksen suhteen ollaan lähempänä Lazenbyn pehmeää sulavuutta. Yhdistelmänä nämä muodostavat kuitenkin vaisun ja jokseenkin niljakkaan Bondin, jonka silmät laajenevat joka kerta, kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus naiskenteluun. Noh, annetaan Moorelle vielä aikaa, olihan tämä hänen ensimmäinen yrityksensä seitsemästä.
Seksismin aste on viritetty elokuvassa jälleen tappiinsa. Naiset ovat Bondille puhtaita esineitä, jotka hän kirjaimellisesti on valmis tappamaan muttei ennen sänkypuuhia. Samoin kuin esimerkiksi Kultasormessa, kuollut rakastaja käy hädin tuskin juonenkäänteestä, ja hänet sivuutetaan ilman sen suurempia seremonioita. Nuori neitsyt puolestaan huijataan seksiin tämän uskomuksia manipuloimalla. Jostain syystä naishahmot ovat silti edelleen automaattisesti aivan lääpällään 007:ään, vaikka hänen seksuaalinen vetovoimansa tuntuu olevan olemassa lähinnä käsikirjoituksen tasolla.
Törkeä sovinismi tosin on niin päällekäyvää, että Conneryn Bondien tavoin se
herättää hetkittäin jo hilpeyttä. Mooren Bond myös luottaa onelinereiden
suhteen "määrä korvaa laadun" -periaatteeseen, mutta muutama hyvällä
tavalla pölhö on silti eksynyt mukaan. Naurahdin esimerkiksi "Sheer
magnetism!" -heitolle, kun päähenkilö avaa rakastajansa vetoketjun magneetin voimin.
Blaxploitation-filmeistä innoitusta ammentava Elä ja anna toisten kuolla voisi olla toiselta nimeltään jopa 007 ja mustat. Elokuvan juoni pyörii mustaihoisen huumeparonin sekä tämän joka kolkkaan lonkeronsa ulottaneen rikollisjärjestön ympärillä. Vaikka elokuvassa seikkaillaan myös fiktiivisellä karibialaisella saarella, aikaa liikenee jopa niinkin epäeksoottiselle lokaatiolle kuin New Yorkin Harlemille.
Elä ja anna toisten kuolla ei tosin ymmärrä blaxploitation-genrestä, että sille ominaista olisi nostaa mustat hahmot myös sankareiden rooliin. Ylivoimainen valtaosa leffan lukuisista mustista on nimittäin puhtaita pahiksia. Harvat hyvikset jäävät mitättömiksi sidekickeiksi, jotka yhtä lukuun ottamatta tapetaan. Karibialle sijoittuvat osuudet taas tuntuvat olevan filmissä silkasta okkultismin ja voodoon eksotisoinnin ilosta.
Pahisten kieroilussa on puolestaan tavallistakin vähemmän järkeä. Heroiinikauppias yrittää korttiennustamisen ja sivubisneksiensä avulla vallata USA:n markkinat, mikä juonena on harvinaisen mitäänsanomaton.
Bondin jäljittäessä gangstereita he puolestaan maagisesti tietävät joka käänteessä, missä agenttisankari viilettää. Silti he päättävät jatkuvasti joko jättää hänet huvikseen henkiin tai viritellä naurettavia ansoja luodin kalloon ampumisen sijaan. Luonnollisesti pääkonna myös selittää 007:lle avuliaasti suunnitelmansa auki, eli kaikki typerimmät kliseet on tällä kertaa todellakin sullottu samaan pakettiin.
Loppupuolellaan Mooren ensimmäinen Bond on viihdyttävimmillään lähinnä hienojen stunttien ansiosta. Krokotiilien päältä loikkiminen on päätynyt filmihistoriaan yhtenä kaikkien aikojen uhkarohkeimpana tempauksena. Takaa-ajot, joissa Bond pakenee kaksikerroksisella bussilla tai veneellä Louisianan rämealueilla, ovat myös hauskan erilaisia kaahailukohtauksia.
Tässä vaiheessa leffasarjan kuvaus alkaa olla pikkuhiljaa vähemmän staattista ja sulavampaa. Venejahtia tosin yritetään jostain syystä pilata raivostuttavan epähauskalla ja tarpeettomalla sheriffisivuhahmolta.
Muutamia hetkiä lukuun ottamatta Elä ja anna toisten kuolla on vain yksinkertaisen pöhkö elokuva eikä edes erityisen kiinnostavalla tai hauskalla tavalla. Juoni on täysin järjetön, hölmöt Bond-kliseet kukoistavat, blaxploitation-meininki herättää lähinnä vaivaantuneisuutta ja seksismi rehottaa. Eipä tästä voi toisaalta olla Moorella suunta kuin ylöspäin.
Päivitetty Bond-elokuvien paremmuusjärjestys:
- Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
- Skyfall
- Salainen agentti 007 ja tohtori No
- Casino Royale
- Pallosalama
- No Time to Die
- 007 ja Kultasormi
- Salainen agentti 007 Istanbulissa
- Spectre
- Timantit ovat ikuisia
- Elät vain kahdesti
- Quantum of Solace
- Elä ja anna toisten kuolla
Kommentit
Lähetä kommentti