Roger Mooren seitsemän elokuvan taival James Bondin roolissa päättyi 007 ja kuoleman katse -kalkkunaan. Hänet korvasi roolissa Timothy Dalton. Daltonin debyytti, 007 vaaran vyöhykkeellä on huomattavasti edeltäjäänsä ammattitaitoisempi tekele, vaikka ohjaajan ruoria käänteleekin edelleen John Glen. Leffalla on vain yksi huomattava ongelma: se on valitettavan tylsä.
Vaaran vyöhykkeellä on vähemmän humoristinen ja hömelö raina kuin valtaosa Mooren Bondeista. Se ottaakin pelimerkkinsä Glenin ensimmäisestä ja Mooren maanläheisimmästä filmistä, Erittäin salaisesta. Pahistenkaan juoni ei ole tällä kertaa maailmanvalloitusta tai muuta megalomaniaa vaan ase- ja huumekauppaa.
Toki mistään realismista ollaan edelleen kaukana, sillä hupsuutta on annosteltu mukaan riittämiin. Bondin autossa riittää esimerkiksi huvittavia hilavitkuttimia enemmän kuin Batmobiilissa. Sellon päällä pulkkamäkeä karkuun laskeminen on jo puolestaan puhtaasti pöhköä.Vaaran vyöhykkeellä muistuttaa silti enemmän seikkailuillista kylmän sodan vakoilufilmiä kuin pelleilyä, mitä ei voi sanoa monesta Mooren tähdittämästä tekeleestä.
Dalton osoittautuu Bondina jokamiesmäisemmäksi ja romanttisemmaksi kuin elämää suuremmat mutta raiskaajaviboja herättävät Sean Connery tai Moore. Näyttelijällä onkin 007-tähdistä paljon yhteistä George Lazenbyn kanssa. Toisaalta hänestä huokuu myös tiettyä rutinoitunutta kylmyyttä, jota Daniel Craig kehitti elokuvissaan myöhemmin pidemmälle. Daltonin suipon velmut kasvot ovat tosin hetkittäin hukkua sivuhenkilöiden joukkoon.
Vaaran vyöhykkeellä on siitä virkistävä Bond-leffa, ettei sen tarina etene sarjan kaikkein kuluneimman kaavan mukaan. Tutut juonielementit kyllä löytyvät filmistä, mutta niitä varioidaan riittävästi, jotta kokonaisuus tuntuu tuoreelta. Päähenkilö esimerkiksi joutuu jälleen vihollistensa vangiksi, mutta vaihteeksi se ei johdu siitä, että hän marssisi tomppelina ilman tukijoukkoja suoraan pahiksen päämajaan. Agenttisankari ei myöskään loikkaa välittömästi sänkyyn tämänkertaisen Bond-tytön kanssa.
Elokuvan toimintakohtaukset edustavat myös hyvää kasaria. Ne eivät ole enää kömpelöitä ja hoopoja kuten monissa edeltävissä sarjan leffoissa mutteivät toisaalta niin rasittavan paisuteltuja kuin Craigin Bondeissa. Esimerkiksi Gibraltarille sijoittuva aloituskohtaus, joka kerrankin sitoutuu juoneen, sekä lopun lentokoneyhteenotto, josta muun muassa Uncharted 3 -videopeli on ottanut innoitusta, jäävät positiivisesti mieleen.
Erikoismaininta kuuluu filmin tunnarille. Leffan nimeä kantava a-han tunnelmallinen kappale lukeutuu ehdottomasti koko saagan teemabiisien parhaimmistoon.
Miksi sitten kaikista kehuista huolimatta The Living Daylights on vain keskinkertainen Bond-pätkä? Se tekee kieltämättä perusasiat ilahduttavan hyvin, mutta muuten kokemus jää ontoksi. Sellisti Kara Milovy on Bond-tyttönä totaalisen mitäänsanomaton, joten pääparin romanssi ei lähde lentoon. Filmin pahikset ovat puolestaan haukotuttavan yhdentekeviä ja heidän juonensa sekä sekava että vailla panoksia. Kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia tuntuu tällä kertaa tavanomaista pidemmältä. Erittäin salainen toteuttikin paremmin näkemyksen hillitymmästä 007:sta jo kuusi vuotta aiemmin.
Päivitetty Bond-paremmuusjärjestys:
- Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
- Skyfall
- 007 rakastettuni
- Salainen agentti 007 ja tohtori No
- Casino Royale
- Erittäin salainen
- Octopussy
- Pallosalama
- No Time to Die
- 007 ja Kultasormi
- Salainen agentti 007 Istanbulissa
- Spectre
- Timantit ovat ikuisia
- Elät vain kahdesti
- Kuuraketti
- 007 ja kultainen ase
- 007 ja kuoleman katse
- Quantum of Solace
- Elä ja anna toisten kuolla
Kommentit
Lähetä kommentti