Pöhöttyneen Kuuraketti-kalkkunan jälkeen Roger Mooren James Bond palaa kiertoradalta maanläheisempiin merkkeihin. Ohjaaja on vaihtunut Lewis Gilbertistä John Gleniin. Vaihdos on tehnyt selvästi hyvää, sillä Erittäin salainen on vähemmän hoopo elokuva ja sen toiminta terävämpää. Hetkittäin meno jopa muistuttaa aitoa agenttiseikkailua.
Jos edellinen James Bond -filmi sinkosi 007:n avaruuteen asti, tällä kertaa keskitytään laserhipan ja maailmanvalloitussuunnitelmien ehkäisemisen sijaan kilpajuoksuun venäläisten kanssa, jotteivät he pääse käsiksi uponneen brittilaivan salaiseen teknologiaan. Lokaatiotkaan eivät ole Espanjaa, Italiaa, Kreikkaa ja Albaniaa kaukaisempia. Jawsin kaltaiset överit sidekickit tai taistelugondolien tapaiset tyystin absurdit hilavitkuttimet loistavat poissaolollaan.
Erittäin salainen elää toimintakohtauksiensa varassa. Sarjan myöhemmistä osista erityisesti Spectre on lainaillut niitä runsaasti. Leffa alkaa perinteisesti hurjalla stuntilla, tällä kertaa helikopterin kyydissä. Kohtaus jää erikoisen irralliseksi muusta elokuvasta, joka ei viittaa siihen sanallakaan. Bondin ja filmin femme fatalen pakomatka rättisitikalla Espanjan mäkisiä kyläteitä tasapainoilee sen sijaan sopivasti humoristisen ja vakavasti otettavan välimaastossa.
Italian Cortinassa 007 karkaa vainoajiaan suksilla Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -filmiä mukaillen. Kahdeksanminuuttinen kohtaus ei ole yhtä tiivis tai intensiivinen kuin George Lazenbyn ainokaisen mäkilaskut, joskin kameratyöskentely ja leikkaus ovat ottaneet harppauksia.
Jonkin neronleimauksen seurauksena leffa päättää käydä takaa-ajon aikana läpi kaikki mieleen juolahtavat talviurheilulajit. Jahti huipentuu tappeluun kiekkokentällä lätkäkuteissa päälle rynniviä kätyreitä vastaan. Kuka näitä oikein keksii?
Kreikan rannikolla pulahdetaan myös syvyyksiin Thunderballin tyyliin. Vedenalaisissa kähinöissä on mukavaa ahdistavuuden tuntua. Jos sen voi puolestaan sulattaa, että Bond jälleen töpeksii itsensä pahiksen ansaan eikä roisto napauta luotia agentille saman tien otsaan, sitä seuraava epätoivoinen rimpuilu veneen perässä on jopa varsin intensiivinen kohtaus. Mutta miksi hait hyökkäävät satunnaisen veteen pulahtaneen rosmon eivätkä verta vuotavan sankarin kimppuun?
Bond-ohjaajille epätavanomaisesti Gleniltä ei puutu jännityksen luomisen taitoa, sillä hän malttaa antaa sen rakentumiselle aikaa. Elokuvan huipentaa kalliokiipeily St. Cyrilin, eli todellisuudessa Meteoran Pyhän Kolminaisuuden, luostariin. 007:n hidas kapuaminen jyrkännettä ylös päihittää helposti kliimaksina modernienkin Bond-leffojen huimimmat hetket. Kun agentti tippuu köyden varassa satakunta metriä, tekee mieli peittää silmät. Varsinaisessa taistelussa kallion huipulla on myös kunnollista hiippailufiilistä estottoman aseiden laulattamisen sijaan.
Erittäin salainen loppuu miellyttävän yksinkertaisesti. Bond heittää huippusalaisen kommunikaattorin alas rotkoon, ja neukkuvastustajan kanssa vain kumarretaan hyvässä urheilun ja liennytyksen hengessä. Paljon tyydyttävämpää kuin mikään eeppinen elämää suurempi yhteenotto!
Filmin musiikin käyttöä täytyy myös kehua. Erityisesti Espanjan kaahailua ja Italian suksitakaa-ajoa maustetaan varsin menevillä ralleilla. Edes elokuvan teemabiisi ei ole tällä kertaa yhtään hassumpi.
Sivuhahmot toimivat myös astetta paremmin kuin sarjan leffoissa yleensä. Carole Boquetin Melina Havelock ei ole Bond-tyttönä avuttomimmasta päästä vaan hänellä on elokuvassa sekä merkittävä juonellinen että toiminnallinen rooli. Julian Gloverin näyttelemä pahis, Aristotle Kristatos, on puolestaan ilahduttavan arkinen juonikas rikollispomo loputtomien maailmanvalloittajahörhöjen jälkeen. Jopa sidekickin osan nappaavassa Chaim Topolin Milos Columbossa on normaalia enemmän särmää.
Elokuvasarjan patavanhoillinen suhtautuminen naisiin ei sen sijaan ole muuttunut miksikään. Kevytkenkäinen nuori taitoluistelija Bibi, joka tyrkyttää itseään Bondille, on esimerkiksi aika kammottava tapaus. Tällä kertaa tosin 007:kin tuumaa yllättäen, että on parempi pitää ase huotrassa. Ilmeisesti jopa 80-luvulla vanhenevan Mooren seksiseikkailut teini-ikäisen kanssa olisivat vaikuttaneet niljakkailta.
Joka filmissä agentin ensimmäinen epäonninen sänkypartneri tuntuu tosin kokevan entistä julmemman kohtalon. Kuuraketissa uhri syötettiin koirille, tässä ajetaan autolla säälimättömästi yli. Herrajumala!
Huumoria käytetään Erittäin salaisessa säästeliäämmin ja harkitummin kuin edellisissä Mooren tähdittämissä filmeissä. Välillä se onnistuu hauskuuttamaan. Kun Bond menee rippituoliin ja toteaa tehneensä syntiä, papin asun alta paljastuva Q vastaa: "That's putting it mildly!" Papukaijan puhelu Margaret Thatcherille myös hymyilyttää.
Bond-elokuvien joukossa Erittäin salainen on ehdottomasti parempaa kastia. Se on peruskiva agenttiseikkailu, joka ei tee mitään erityisen hyvin muttei myöskään erityisen huonosti. Tärkeimpinä plussapuolina leffan tarina pysyy kasassa ja toimintakohtaukset viihdyttävät. Jos valtaosa 007-filmeistä olisi edes tätä tasoa, näitä katsoisi ilman Jaws-mittaluokan hampaiden kiristelyä.
Päivitetty Bond-elokuvien paremmuusjärjestys:
- Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
- Skyfall
- 007 rakastettuni
- Salainen agentti 007 ja tohtori No
- Casino Royale
- Pallosalama
- No Time to Die
- 007 ja Kultasormi
- Salainen agentti 007 Istanbulissa
- Spectre
- Timantit ovat ikuisia
- Elät vain kahdesti
- Kuuraketti
- 007 ja kultainen ase
- Quantum of Solace
- Elä ja anna toisten kuolla
Kommentit
Lähetä kommentti