Roger Mooren kolmas James Bond -elokuva, 007 rakastettuni, on se, jossa palaset loksahtavat kohdalleen. Kaikki teeskentely vakavasti otettavasta agenttiseikkailusta on heitetty mäkeen ja nyt pidetään vain puhtaasti hauskaa. Leffasarjan kiinnostavimmille osille tyypillisesti filmi keskittyy myös totuttua enemmän hahmoihinsa sekä heidän välisiin kemioihin.
007 rakastettuni on riemastuttavan överi elokuva. On sukellusveneeksi muuttuvaa autoa, vedenalaista tukikohtaa, sivuvaunun torpedona ampuvaa moottoripyörää, klassinen haiallas, laskuvarjohyppy vuoren huipulta, teräshampain varustettu pahiksen kätyri, ydinaseita, maailmanpelastusta, kaikki yhtenä hulluna kylmän sodan keitoksena. Missään ei ole mitään tolkkua, mutta vauhdikas, onnistuneesti rytmitetty, itseensä vahvasti pilke silmäkulmassa suhtautuva elokuva viihdyttää ja nostaa hymyn huulille. Tämähän on toimintakomediaa!
Leffa alkaa Bondiksi yllättävän kekseliäästi. Elokuvahistorian erään komeimman stuntin jälkeen neuvostoliittolainen vakooja kutsutaan palvelukseen ja yllätetään kesken petipuuhien. Hehheh, hänhän on juuri kuin 007:kin — mutta ohhoh, kyseessä onkin nainen.
Barbara Bachin näyttelemän neuvostovakooja Anya Amasovan sekä 007:n suhteesta muodostuu filmin sielu. Jopa usein niin kömpelö ja karismaton Moore tuntuu olevan vastanäyttelijänsä kanssa elementissään, sillä kemiaa on aistittavissa.
Kahden kilpailevan vakoojan romanssi on hieno twisti kulahtaneeseen Bond-kaavaan. Ei ole ihmekään, että leffan monien viittausten kohteeksi valikoituu Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, jossa agenttisankarilla on tähän mennessä koko saagan ainoa merkityksellinen ihmissuhde. Ilmeisesti tämäkin elokuva on edelleen samaa juonijatkumoa.
Muutenkaan 007 rakastettuni ei hiihtele sarjan kuluneimpia latuja. Tällä kertaa Bond ei edes tumpeloi itseään saman tien pahiksen vangiksi, vaikka hänet otetaankin myöhemmin kiinni osana suurempaa joukkoa.
Tuttuja elementtejä kierrätetään tietysti, sillä esimerkiksi junamatka on toistoa Salainen agentti 007 Istanbulissa -elokuvasta ja koko filmin huipennus vain paisuteltu versio Elät vain kahdesti -rainan kliimaksista. Kun vanhoja palikoita uudelleenjärjestellään ja maustetaan vetävällä romanssilla, saadaan niistä kuitenkin aivan erilailla sulavasti rullaava paketti.
Tällä kertaa Bond-leffalla tuntuu olevan jopa jotain sanottavaa. Tarinan keskiössä on päivänselvästi suurvaltojen välinen liennytys, minkä Curt Jürgensin esittämä pääpahis Karl Stromberg vahvistaa. Voisiko väkevämpää viestiä kylmän sodan typeryydestä ja liennytyspoliitikan puolesta antaakaan kuin kaksi vastapuolten vakoojaa lankeamassa toisiinsa pähkähullussa ja totaalisen pöhkössä agenttijännärissä?
007 rakastettuni on siitä erilainen kuin esimerkiksi kolme rahastukselta haisevaa edeltäjäänsä, että siitä huokuu tekijöidensä riemu ja innostus elokuvaa kohtaan. Esimerkiksi kohtaus, jossa Bond ja Amasova pakenevat autolla ympäri Sardinian rinteitä on toki täysin järjetön: miksi pahikset hyökkäävät erilaisilla hilavitkuttimilla heidän kimppuunsa yksi kerrallaan eivätkä yhdessä? Puhumattakaan siitä, että jahtia jatketaan vielä veden allakin. Silti takaa-ajo on kauniissa maisemissa tyylikkäästi kuvattu, täynnä liikettä ja niin mukaansatempaavan vaiheikas, että älyttömyyksille vain hekottelee suu virneessä.
Erityismaininnan leffassa ansaitsee pahiksen periksiantamaton oikea käsi, murhaavasta purukalustostaan tunnettu, jättimäinen Jaws, jota näyttelee Richard Kiel. Usein nämä apuriroistot ovat Bondeissa tylsiä gorilloja, mutta Kielin konnasta on mahdoton olla pitämättä. Siinä vaiheessa, kun hänet nostetaan magneetilla hampaistaan kattoon ja pudotetaan haialtaaseen, missä hän puree epäonnisen hairaukan hengiltä, tekee mieli antaa raikuvat aplodit. Ihmismörkö ei suostu kuolemaan sitten millään ja jääkin elokuvan lopuksi veteen lillumaan jatko-osan toivossa.
Ei elokuvan kaikkia puutteita tietenkään voi katsoa läpi sormien. Vaikka esimerkiksi Jürgensilla on pääpahiksen roolissa preesenssiä ja hänet hoidetaan kiitettävän suoraviivaisesti hengiltä, hahmon juoni hakee typeryydessä vertaistaan. Pommitetaan maapallo lasiaavikoksi, jotta kaikki muuttaisivat veden alle asumaan, tosissaanko?
Vaikka puolestaan päähahmojen romanssi toimii, vanhan maailman jäännettä on silti se, että Bond päätyy harrastamaan Amasovan kanssa seksiä ikään kuin palkintona tämän hengen pelastamisesta. Sivujuoni naisen tapetusta rakastajasta ei myöskään johda mihinkään.
Leffan viimeinen kolmannes on sen heikoin. Taistelu tankkerilla venähtää komeista joukkokohtauksista huolimatta ylipitkäksi. Miljöönä laiva ja pahiksen tukikohta ovat lisäksi huomattavasti visuaalisesti tylsempiä kuin elokuvan aiemmat matkailumainoslehtisistä revityt lokaatiot. Toiminnan sulavuus myös ailahtelee, sillä menevästä mäiskeestä voidaan siirtyä yhtäkkiä huvittavaan pönöttämiseen.
Kokonaisuutena 007 rakastettuni on kuitenkin James Bond -saagan Thor: Ragnarok. Rehellisen viihdyttävä, taidolla ja rakkaudella tehty, ajoittain hädin tuskin kasassa pysyvä mutta silti vastustamattomasti vetoava sekamelska, jonka hahmot ovat kerrankin pidettäviä ja joka ymmärtää materiaalinsa vahvuudet. Tyyli on räiskyvä, sarjakuvamainen, logiikasta piittamaton mutta niin itsetietoinen, että hölmöys vain hymyilyttää. Sekään ei leffaa heikennä, että kylmän sodan konteksti luo nykypäivän näkökulmasta tarinalle merkityksellisyyttä.
Päivitetty Bond-elokuvien paremmuusjärjestys:
- Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
- Skyfall
- 007 rakastettuni
- Salainen agentti 007 ja tohtori No
- Casino Royale
- Pallosalama
- No Time to Die
- 007 ja Kultasormi
- Salainen agentti 007 Istanbulissa
- Spectre
- Timantit ovat ikuisia
- Elät vain kahdesti
- 007 ja kultainen ase
- Quantum of Solace
- Elä ja anna toisten kuolla
Kommentit
Lähetä kommentti