Timothy Daltonin ura James Bondina päättyi yllättäen jo kahden elokuvan jälkeen. Taustalla olivat Eon Productionsin sekä MGM:n oikeustaistelut, jotka keskeyttivät filmituotannon kokonaiseksi kuudeksi vuodeksi ja joiden aikana Daltonin sopimus ehti umpeutua. Korvaajaksi pääosapestiin valittiin Pierce Brosnan, ja Casino Royalesta myöhemmin tuttu Martin Campbell paikkasi John Glenin ohjaajana. Lopputuloksena oli 007 ja kultainen silmä, joka nosti vuonna 1995 Bondin takaisin suursuosioon.
Daltonin ensimmäinen filmi, 007 vaaran vyöhykkeellä, oli tylsänpuoleinen, mutta Miami Vicesta ja Tappavasta aseesta vaikutteita ottanut 007 ja lupa tappaa kuuluu ehdottomasti Bondien paremmistoon. Siinä maanläheisempi ote ja kovuus lyövät hienosti kättä. Siksi Brosnanin esikoisen palaaminen Roger Moore -henkiseen hoopoilumenoon tuntuu kuin ummehtuneelta tuulahdukselta kylmän sodan vuosilta. Tällä kertaa mukana ei ole edes riittävästi itsetietoista huumoria pelastamassa.
007 ja kultainen silmä on James Bond -elokuvan prototyyppi. Vastustajina ovat kammottavalla feikkikorostuksella englantia solkkaavat venäläiset, joita esittävät länsinäyttelijät. Maapalloa uhkaa myös jälleen yksi superase, ja lopussa tunkeudutaan jälleen suuruudenhullun pahiksen salaiseen tukikohtaan.
Kritiikki on sikäli epäreilua, että kaikkihan nämä leffat muistuttavat toisiaan. Campbellin sarjan uudelleenlämmittely kierrättää kuitenkin kliseitä kuin ne olisivat ehtyvä luonnonvara. Bonuksena ysärille tyypillisesti mukaan on ujutettu myös naurettavaa Hollywood-hakkerointia.
Kaikkein suurin järkytys elokuvassa on silti Brosnan. En uskonut, että jäykkää, epähauskaa Moorea heikommaksi voisi mennä, mutta niin vain voi! Mies on osassa kuin seipään niellyt, eikä karismaa riitä edes espressokupin täytteeksi. Dalton saattoi olla Bondiksi aavistuksen velmu, mutta hän pystyi sentään välittämään aivan eri tavalla preesensiä ja vaaran tuntua kameran edessä. Brosnan ei yksinkertaisesti osaa näytellä, vaan lukee vain vuorosanojaan läpi tunnemittarin värähtämättä mihinkään suuntaan.
Dialogikaan ei tosin helpota tähteä työssään. Se on nimittäin jopa Bond-asteikolla aivan poikkeuksellisen hirvittävää. Onelinereita viljellään aivan joka käänteessä, mutta jos ne joskus olivat välillä hauskojakin, tällä kertaa jokainen lässähtää totaaliseen väkinäisyyteensä. Mistä lähtien Bond on sitä paitsi ollut näin kuohittu, kuten keskustelussa neiti Moneypennyn kanssa:
- What would I ever do without you?
- As far as I can remember, James, you've never had me.
- Hope springs eternal.
Ainoan poikkeuksen dialogissa tekee mainio sananvaihto uuden, Judi Denchin näyttelemän M:n kanssa. Dench vakuuttaa jo siinä yhdessä kohtauksessa, joka hänelle suodaan, ja pääsee lataamaan olan takaa: “--I think you're a sexist, misogynist dinosaur. A relic of the Cold War, whose boyish charms, though wasted on me, obviously appealed to that young woman I sent out to evaluate you.” Harmi, ettei häntä – kuten myöskään hetken riemastuttavaa Desmond Llewelynin Q:ta – nähdä elokuvassa pientä piipahdusta enempää.
Yhdessä asiassa 007 ja kultainen silmä onnistuu silti yllättämään. Se on Sean Beanin esittämä pahis, agentti 006, Alec Trevelyan. Hän lavastaa kuolemansa leffan alussa, ja vaikka elävien kirjoihin palaaminen on käänteenä ilmiselvä, sitä ei yksinkertaisesti odota kaavamaiselta Bond-filmiltä.
Valitettavasti kaikin muin tavoin Trevelyan on surkea antagonisti. Sean Bean tuhlataan ensinnäkin roolissa täysin. Valtaosan ajasta hän vaikuttaa siltä kuin olisi pillahtamaisillaan itkuun. Terävimmissä heitoissaan hahmo kyseenalaistaa M:n tavoin Bondin modus operandin naisten kaatamisesta alkoholismiin, mutta sen enempää leffa ei rohkene sankarinsa sädekehää naarmuttaa. Trevelyanista kehkeytyy lopulta vain yksi megalomaaninen hullu muiden joukossa, vaikka tarinalla olisi tilaisuus rakentaa 007:lle paljon henkilökohtaisempi vastustaja.
Koko elokuvan juoni on puolestaan täysin päätön. Otsikon kiertoradalta EMP-pulssia ampuva satelliittiase on ensinnäkin uhkakuvana uskomattoman inspiroitumaton ja yksi osoitus siitä, miten teennäiseltä agenttimeno on 90-luvulla tuntunut. Pahikset taas eivät vaikuta tietävän, haluavatko he uhata maailmaa, kostaa väärintekijöilleen vai putsata pankkiholvit tyhjiksi. Motiiveilla ei ole niin merkitystä, kunhan heidän suunnitelmaansa sattumalta kompuroinutta Bondia saadaan juoksutettua ympäri maapalloa toimintakohtauksesta toiseen.
Toimintakohtausten saralla leffa tarjoaa silti yhden piristysruiskeen. Se on aina talviseen Pietariin sijoittuva posketon tankkikaahailu, jossa Bond laittaa T-55:llä pohjolan Venetsian sekaisin. Kunniamaininta menee myös aloituskohtauksen hiljaisuudessa tapahtuvalle benjihypylle.
Muuten edes filmin toiminta ei vakuuta. Leffa on Daltonin kaksikkoa suuruudenhullumpi, mutta tehosteet ovat vastaavasti hämmentävän paljon kökömpiä. Välillä myös stunttinäyttelijät ovat huvittavan selvästi esillä sekä epäjatkuvuudet kohtauksissa silmiinpistäviä. Alun autokaahailussa esimerkiksi teleportataan hetkessä vuoristosta merenrannalle.
Alun vapaahyppy kielekkeeltä ja sukellus ilman halki putoavan lentokoneen ohjaamoon on puolestaan jo Bond-mittakaavallakin niin älytön kohtaus, että se kaipaisi kaverikseen Mooren osien kaltaista kieli poskessa -asennetta. Nyt se aiheuttaa vain pään pudistelua. Enkä edes aloita reisillään tukehduttavasta venäläisdominatrixista...
Elokuvan viimeinen kolmannes äityy jo suorastaan unettavaksi. En tiedä, kuinka monta kertausta kaipaamme Elät vain kahdesti -filmin loppuhuipennuksesta. Selvästi niitä ei ole kuitenkaan kärsitty vielä tarpeeksi, sillä Campbellin ohjaustyö vetää saman setin läpi innottoman rutiininomaisesti. Ainoa lopun mieleenpainuva hetki on yksittäinen huikean kaunis rantaotos auringonlaskua vasten.
Minulla oli rehellisesti sanottuna vaikeuksia pinnistellä 007:n ja kultaisen silmän reipas parituntinen lopputeksteihin saakka. Paljon vielä tältä sarjalta kestäisin, mutta näin onneton pääosaesiintyjä on sellainen kirsikka kakun päälle, että mikään määrä vodkamartineita ei siinä auta. Jos tämä on tosiaan Brosnanin paras elokuva, huhhuijakkaa millaista kyytiä lienee jatkossa luvassa!
Päivitetty Bond-paremmuusjärjestys:
- Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
- Skyfall
- 007 rakastettuni
- Salainen agentti 007 ja tohtori No
- Casino Royale
- Erittäin salainen
- Octopussy
- 007 ja lupa tappaa
- Pallosalama
- No Time to Die
- 007 ja Kultasormi
- 007 vaaran vyöhykkeellä
- Salainen agentti 007 Istanbulissa
- Spectre
- Timantit ovat ikuisia
- Elät vain kahdesti
- Kuuraketti
- 007 ja kultainen silmä
- 007 ja kultainen ase
- 007 ja kuoleman katse
- Quantum of Solace
- Elä ja anna toisten kuolla
Kommentit
Lähetä kommentti